Kun "kaikki" kriisit pamahtavat lähes samaan syssyyn. Miten selvitä?

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Hyvinvointi Kun "kaikki" kriisit pamahtavat lähes samaan syssyyn. Miten selvitä?

Tämä aihe sisältää 3 vastausta, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Pin79 7 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #421

    Pin79
    Keskustelija

    Olen tässä noin vuoden sisään synnyttänyt lapsen, sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, kokenut avioeron, muuton, erittäin rakkaan lemmikin kuoleman, talousvaikeudet, ammattikriisin, läheisen vakavan sairastumisen… 40-kriisikin jo väijyy nurkan takana ja varmaan heittää jotain ennenaikaisia vaihdevuosioireita puuroni kaikkine mausteineen. Tuntuu, että mitä enemmän vastoinkäymisiä tulee eteeni, sitä tiukemmin yritän tarrautua johonkin, että korttitalo ei kokonaan romahtaisi. Ja mitä enemmän yritän, sitä varmemmin se tuntuu romahtavan. Olen stressaantunut, toivun vielä masennuksesta ja eniten pelkään sen vaikutuksia lapsiini. Sitten stressaan siis siitä, että en olisi liian stressaantunut enkä purkaisi stressiäni lapsiini. Olen lukenut erilaisia selfhelp-kirjoja, osallistunut nettikursseille, ladannut puhelimen täyteen erilaisia meditaatio/rentoutus/elämänhallinta/ jne. sovelluksia. Loppujen lopuksi olen huomannut, että stressaantuneena ne vaan tuntuvat lisäävän stressiä.

    Yritän parhaani mukaan ajatella positiivisesti; olen uuden äärellä, mitä opin kaikesta kokemastani? Mille polulle lähden? Nyt ehkä tuntuu toivottomalta (eikä siihen auta tämä vuodenaikakaan, josta pidän varmaan vähiten), mutta ehkä jo keväällä tuntuu paremmalta?

    Olisi vaan kiva tällaisella pienellä toivottomuuden hetkellä kuulla, mitkä asiat teitä ovat auttaneet pahimpina hetkinä? Mistä ammennatte voimaa jaksaa vielä? Mielellään muita keinoja kuin rukoilu, koska itse en ole uskovainen. Se on varmasti käypä selviytymiskeino, mutta lukisin mielelläni muista keinoista.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #424

    Jarkko
    Keskustelija

    Minulla on tällä hetkellä vaikeuksia omassa elämässäni.On rahahuolia ja se luo masennuksen
    tunteita.Tuntuu pahalta sisimmässä kun pähkäilen että miten tästä eteenpäin.Päässä pyörii
    koko ajan samat ajatukset ja tunteet.Voin sanoa rehellisesti että minulla on pieni kriisi
    menossa ja olen yrittänyt hakea apua.Yritän ammentaa voimaa ja toivoa liikkumalla .Käyn
    kävelylenkeillä ja muutenkin liikun .Kun on tehnyt kunnon lenkin metsässä kauniissa säässä
    ja hengittänyt raikasta ulkoilmaa kun sen jälkeen ainakin minä unohdan hetkeksi vaikeudet.
    Kun pystyy nauttimaan luonnosta ja käy ulkona niin se antaa mielenrauhaa.Minäkin yritän
    ajatella positiivisesti mutta kyllä se tuntuu vaikealta kun kumminkin ne vaikeudet ovat
    päällimmäinen reaktio.Toisen ihmisen kanssa puhuminen on tärkeää ja ainakin minä saan
    siitä hyvää tunnetta tuskani helpottumiseen.Kun juttelee jostakin ihan muusta kuin omista
    asioistaan ja ehkä nauraa välillä niin se tuo hyvää mieltä. Kyllä minulla on ahdistava ja
    toivoton olotila välillä mutta olen selvinnyt niistä päivä kerrallaan eläen.
    Hyvää jatkoa toivoo Jarkko ja kiitos kirjoituksesta

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #425

    Eevi
    HE-kirjoittaja

    Moikka ja paljon voimia ja armollisuutta tilanteeseen!Olet kyllä kokenut tosi paljon ja varmasti kenellä hyvänsä olisi vastaavassa tilanteessa voimaton olo.

    Varsinkin mega vastuuntuntoiselle myös ns. toipuminen ja hyvinvointia kohti meneminen voi vaan tuottaa lisää stressiä. Olen itse ollut addiktoituntut pakonomaiseen terveyden tavoitteluun ja myös itsensä kehittämiseen. Luulin, että minun täytyy olla olla positiivinen, viisas, kiitollinen ja nähdä tilanteet oppeina. Samalla kun ne aikeet oli hyviä, ohitin isosti inhimillisiä tunteitani. Sitä että koin väsymystä, pettymystä, vihaa ja suruakin. Sitä että minäkin kaipaan tilaa olla joskus heikko, väsynyt ja kannateltuna.

    Joskus suuri armollisuuden teko itselle voi olla se, että ei yritä niin kovin.
    Minä yritin toipua unettomuudesta pakotetuilla meditaatiolla. No eihän se ihan nappiin mennyt. Sitten vaan täytyi alkaa hyväksymään, että nyt en nuku, olen väsyneempi ja sitten seuraavana päivänä teen vaan sen minimin mitä jaksan.

    Suuresti armoa ja lämpöä sinulle lähetellen.
    Eevi

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #426

    Pin79
    Keskustelija

    Kiitos Jarkko ja Eevi ihanista ja lämmittävistä sanoistanne! Niistä tuli todella hyvä olo! <3

    Jarkko: Luonnossa liikkuminen on ollut minullekin todella tärkeää ja sitä oikeastaan kaipaankin nyt enemmän. Olen niin jumiutunut koiran kanssa liikkuja ja koirani kuoli kesällä 14-vuoden iässä, että yksin en oikein osaa lähteä mihinkään metsään samoilemaan, etenkään täällä ”kaupungissa”, kesäisin mökillä kyllä on helpompi lähteä tuttuihin metsiin. Sen verran ”koiraantunut” kyllä olen, että sellaisen aion itseni ulkoiluttajaksi vielä hankkia, kunhan elämäntilanne muuten helpottaa ja lapset ovat sen verran isompia, etteivät nyt erityisemmin hankaloita koiran kanssa ulkoiluja.
    Tuokin on tärkeää, että voi puhella välillä myös aivan muista asioista ihmisten kanssa kuin omista ongelmistaan. Tuo tosiaan sellaista tunnetta, ainakin hetkeksi, että on muutakin kuin vaan ne omat murheet. Sinulle myös parempaa huomista! Ehkä näistä selviää, vaikka välillä lähes huomaamattomin askelin. Ja yrittää löytää edes jotain pieniä kultahippusia elämästä ja arjesta, oli se miten pientä tahansa.

    Eevi: Toi armollisuus myös itseä kohtaan onkin erittäin tärkeää ja hyvä muistutus. Minulle kävi niin, että sairastuin ainakin osittain synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri siksi, että yritin suorittaa hyvinvointia, että en sairastuisi. Olen nimittäin sairastanut saman jo esikoisen syntymän jälkeen kymmenisen vuotta sitten ja nyt sitten pelkäsin sitä niin kamalasti, että yritin hoitaa mieltäni erilaisten itsehoito-ohjelmien kautta. Tästä kehkeytyi kaiken normaalin vauva-arjen väsyttävyyden ja uusperhe-elämän paineiden (yritys saada vauva-ja uusperhearki toimimaan parhaalla tavalla) ohella niin valtava stressi, että lopulta pää sanoi sopimuksensa irti. Olen huomannut, että kun aloin tosta masennuksesta nyt tossa syksyn mittaan toipua kunnolla niin pian olin lähdössä taas siihen suoritusrumbaan: nyt minä ja lapseni syödään vaan terveellisesti itse tekemääni ruokaa, nyt liikun niin, että olen energinen ja iloinen ja mahtavan ihana äiti, alan tässä samalla tekemään töitä ja kouluttautumaan uudelle alalle ja pidän kaikki langat käsissäni ja kuuntelen ohjattuja meditaatioita, joiden avulla olen entistä parempi ja jaksavampi ja hymyilevämpi ja iloisempi ja sitten teen tuonkin asian vähän paremmin ja…. pää on taas leviämässä. Ei mitään järkeä, mutta armollisuus itseään kohtaan on niin vaikeaa. On helpompaa ruoskia ja haukkua itseään kuin kehua ja olla armollinen itselleen. Loppukesästä kun olin yhtäkkiä yksin lasten kanssa uudessa kodissa eron jälkeen, tuntui jonkin aikaa todella raskaalta. Silloin saatuani lapset nukkumaan taputin itseäni olalle ja sanoin itselleni, että ”hyvä minä, pärjäsin hyvin, jaksoin hyvin”. Silloin muistin hetken aikaa ton armollisuuden myös itseään kohtaan, mutta nyt se on taas unohtunut. Nyt olen juuri taas menossa tuohon ”yritän parhaani, yritän kaikin keinoin, yritän ja yritän…”. On kyllä jotenkin niin ristiriitaista, että yrityksistä voida hyvin voikin voida huonommin. Täytyy opetella tuota vähemmän yrittämistä ja armollisuutta itseään kohtaan. Armoa ja lämpöä myös sinulle! 🙂

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.