Mietteitä yksinolosta

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Rakkaus Mietteitä yksinolosta

Avainsanat: ,

Tämä aihe sisältää 18 vastausta, 17 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  sielunisopukka 1 viikko, 2 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #803

    Nuuskamuikkunen
    Keskustelija

    Moikka!
    Tässä saattaa tulla hölmöjä juttuja, mutta kaipaisin mielipiteitä yksinäisyydestä/yksinolosta. Pelkäsin sitä ennen ja nyt oon okei sen kanssa. Olen aina ollut ’yksinäinen susi’ ja viihdyn itsekseni, oon aina ollut jokseenkin ujo ja introvertti muutenkin, en ole ikinä seurustellut, toki olen ihmisiä tapaillut mutten koskaan ole ollut rakastunut, en vaan ole tavannut sellaista ihmistä kenen kanssa haluaisin niin paljon aikaa viettää. Enkä tosin ole ikinä kumppania etsinyt. Matkustelen paljon, joten tapaan kuitenkin paljon uusia ihmisiä, viime aikoina on tullut vastaan hirveesti ihmisiä ketkä ihmettelevät sitä etten ole ikinä ollut rakastunut ja miksi valitsen olla ja matkustella yksin. Mikä ihmisiä niin pelottaa ja ihmetyttää ajatuksesta valita olla yksin? Miksi yksinolo on jotenkin mukamas tabu ja häpeiltävä asia, niin kuin olisin mukamas jotenkin viallinen kun en halua suuria massoja ympärilleni? Olen paljon yksin, mutten koe enää olevani yksinäinen vaikka olen yksin. Ihmiset ympärilläni ihmettelyineen on saanut mut ihmettelemään tätä asiaa, miksi se edes on niin ihmeellistä. Mulle riittää hyvin vähemmän ihmisiä ympärillä, kunhan ihmiset ovat aitoja ja rehellisiä. Miksi joidenkin on vaikea ymmärtää tätä? Miksi yksinäisyys on yhteiskunnallisesti tai sosiaalisten normien mukaan ’pahasta’?
    Olisi mukava kuulla teidän mielipiteitä asiaan liittyen, onko teillä minkälaisia kokemuksia yksinolosta ja millä tavalla ihmiset ympärillänne ajattelevat asiaa?
    Kiitos jo etukäteen. ?

    2
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #804

    Tilta
    Keskustelija

    Mulle yksin oleminen on ollut todella ahdistavaa koko ikäni. No, kuluneen vuoden aikana on selvinnyt syyt tähän tunteeseen ja ne asiat on käyty läpi, niin nyt ei ole enää mitään ongelmaa. Yksinäiseksi tunnen kyllä itseni, ei ole kuin omat lapset, joiden kanssa välillä juttelen, kun poikkeavat käymään. Ystäviä ei ole, harrasteryhmissä taas syksyllä ’pääsen juttelemaan’. Ihmisillä ei tunnu olevan koskaan aikaa, kun kyselen kuulumisia. Eli yksinoloa on vaan kestettävä 😉 Nuorempana matkustelin jonkin verran, nyt on pari matkaa tehneenä tullut todetuksi, ettei enää kiinnosta yksin lähteä minnekään.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    1
    angry
  • #809

    Jarkko
    Keskustelija

    Minulla ei ole kumppania ja en ole ollut naimisissa. Ei ole vanhempia elossa ja suku on aika pieni.En ole paljoa heidän kanssa tekemisissä vaan elän omaa elämääni .Olisihan se
    hienoa jos olisi joku vierellä ja saisi jakaa elämänsä hänen kanssa.Tunnen itseni yksinäiseksi ja välillä olo on sisälläni aika tuskainen.Olen työelämässä ja teen säännöllisesti viikko töitä viikonloput vapaata.Työpaikalla näkee sentään ihmisiä ja
    jutustelua heidän kanssa.Se antaa minulle paljon kun on sentään joku joka välittää
    minusta.Yksinolo on välillä ihan paikallaan jotta saa miettiä elämän tarkoitusta ja
    suuntaa mihin ollaan menossa.Kuitenkin pidempään katsottuna se alkaa ahdistaa ainakin
    minua.Mutta olen kestänyt tähän päivään asti ja uskon parempaan.

    Jarkko

    2
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #811

    Tasapainoilija
    Keskustelija

    Heippa Nuuskamuikkunen ja muut
    Yksinolohan on ihan mahtavaa, silloin kun se on oma valinta. Monelle se on kuitenkin ahdistavaa, jos kaipaa seuraa eikä oikein ole ketään läheisiä. Itse seurustelin nuorempana paljonkin. Kaipasin viereeni ihmistä. Suhteet sitten olivatkin usein aika epätyydytäviä ja lyhyitä, kun piti vaan olla joku ”laastari-suhde” koska ei ollut tottunut olemaan yksin. Onneksi sitten kasvoin tästä yli, mutta muistan että joskus oli pidemmän suhteen jälkeen todella ikävää, etenkin iltaisin. Nykyisin olen ollut jo ehkä liiankin kauan yksin, en osaisi edes kuvitella että joku olisi jatkuvasti läsnä. Ihmiset ovat tietysti erilaisia. Minusta Nuuskamuikkusen yksinäisyys kuulostaa erittäin tervehenkiseltä, tiedät itse mitä tahdot, osaat kuunnella omaa ääntäsi, etkä pelkää olla omien ajatustesi kanssa. Kuitenkin tapaat ihmisiä ja matkustelet, ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä kenelläkään. Minunkin sinkkuuttani on aikanaan ihmetelty ja etenkin vanhemmat ihmiset käyttävät vielä nimitystä ”vanhapiika” ja muistaakseni olen kuullut sellaistakin että en saa ketään tai että olisin nirso… Aina jotkut jaksavat ihmetellä, kun eivät ymmärrä että kaikki eivät elä saman kaavan mukaan. Antaa heidän ihmetellä. Myös se että en ole halunnut lapsia, herättää paljon ihmettelyä. Tiltalle ja ja Jarkolle toivon että löytävät kaipaamiaan ihmissuhteita elämäänsä <3. Kyllähän minäkin tarvitsen ihmisiä joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut. Tällä hetkellä koen että minulla on juuri sopivasti läheisiä ja ystäviä, etenkin kun tämänhetkinen työni on yltiöpäisen sosiaalista, iltaisin on pakko saada omaa rauhaa. Tilanteet kuitenkin aina muuttuvat, eikä sitä voi tietää vaikka joskus vielä olisin kovastikin ystävien tai juttukaverien tarpeessa. Kaikkea hyvää teille toivotan. … ja voihan sitä rakastaa vaikka koko maailmaa, vaikka ei romanttista rakkautta kaipaisikaan.

    2
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #827

    Herkkamieli
    Keskustelija

    Voi kuinka iloinen olisin jos tuntisin että että on hyvä olla yksin. Olen keskellä vaikeaa parisuhteen kriisiä. Olen ollut 11 vuotta naimisissa adhd-miehen kanssa. Liitto on koko ajan ollut haastava mutta siinä on ollut myös paljon rakkautta. Vuoden ajan mies on ollut keskellä isoa identiteettikriisiä ja se on repinyt liittomme riekaleiksi. On ollut pettämistä, välinpitämättömyyttä, täydellistä empatiakyvyttömyyttä ja itsekkyyttä. Mies ei suostu tekemään päätöstä lopullisesta avioerosta vaan pitää minut roikkumassa sanoen että rakastaa minua ja tarvitsee vain aikaa. Meillä on 10 vuotias lapsi, joka vaikeuttaa tilannetta entisestään. Olen tällä hetkellä vaikean masennuksen takia sairauslomalla. Omaa yritystoimintaani olen juuri ajamassa kannattamattomana alas. Olen siis tilanteessa jossa minulla ei ole työtä, ei terveyttä eikä tervettä parisuhdetta. Tunnen itseni täysin arvottomaksi ja voimattomaksi. Tiedostan erittäin selvästi, että minun pitäisi tempaista itseni irti, etsiä itselleni ja lapselleni uusi koti ja alkaa elämään yksin arvoistani eämää. Olosuhteeni vaan tuntuvat olevan niin vaikeat etten pysty keräämään voimia tehdäkseni niin. Yksinäisyys myös pelottaa.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    1
    wow
    3
    sad
    0
    angry
  • #851

    Hennamaria
    Keskustelija

    Olen yksinelävä ihminen enkä enää työelämässäkään joten ihmiskontakteja on hyvin vähän. En ole aina ollut tällaisessa tilanteessa mutta nykyään kun elämään on tullut vastoinkäymisiä, sairastelua niin ystävät kaikonneet ja itse ei pääse aina lähtemään virkistymään itseään kotoa pois. Elämästä on tullut hyvin yksinäistä.
    Olen miettinyt nuoruusvuosinani jolloin tällaista ei ollut ollenkaan. Silloin saattoi olla suorastaan ihanaa kun sai olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta. Nyt on asiat toisin, yksinäisyys syö sisintä pahemman kerran. Ja kaikkein pahimmalta tuntuu sitten kun joku vielä sanoo ettei saisi tuntea yksinäisyyden tunnetta kun on yksin. Onhan nyt paljon ollut kirjoituksiakin että yksinäisyyteen voi jopa kuolla. Minä uskon tuohon, sillä tämä yksinäisyys kyllä tuntuu pahalta kuin jokin vakava sairaus.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    1
    sad
    0
    angry
  • #864

    Nanja
    Keskustelija

    Mun mielestä yksinoleminen on helpottavaa. En edes jaksaisi olla kenenkään ihmisten kanssa missään tekemisissä. Lapsena ja nuorena se oli todella ahdistavaa ja jopa hävettävää ja silloin olisin halunnut kavereita, mutta jotenkin olin jo silloin niin traumatisoitunut (rankka ja vaikea lapsuus) enkä osannut olla ihmisten kanssa. Mua kai pidettiin tosi outona eikä uskallettu lähestyä enkä minäkään ujona uskaltanut. Enää en kärsi yksinäisyydestä, mutta kyllä joskus tulee mieleen, että olisi ihanaa jos olisi ystäviä/ystävä, jonka kanssa jutella ja tehdä jotain.

    1
    like
    3
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
    • #1080

      Marjatta
      Keskustelija

      Hei HennaMaria
      Kirjoituksesi oli kuin minun omasta elämästäni, nuorempana olin hyvin ahdistunut kun ei ollut ystäviä yritin esittää iloista ulospäin suuntautuvaa mutta väsyin siihen.Nyt 59v.olen vihdoin viimein hyväksynyt yksinoloni,
      enään ei ahdista eikä masenna nautin yksinolosta.

      1
      like
      1
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
  • #865

    Maikki
    Keskustelija

    Kivalta tuntuu nähdä, että on muitakin yksinäisyydestä samaan tapaan ajattelevia.
    Oma aika ja yksin oleminen omasta halustani ovat mulle kuin henkireikä, pakko saada olla välillä ihan rauhassa omine ajatuksineen. Jos saan itseni silloin liikkeelle, käyn kävelemässä. Toisinaan olen vaan, kirjoitan päiväkirjaa, tai ompelen jotain.
    Tuunaan vaatteita kirppisostoksista.
    Jos yksin jääminen on toisen, esim.mieheni menojen takia, se ei olekaan kivaa.
    Silloin se voi ahdistaa ja masentaakin, kun joutuu olemaan yötäpäivää yksin, ehkä aikana, jolloin olisi vähiten sitä toivonut.
    Ystäviä ei kovin ole. Yksi jonka kanssa tapaan, kun se hänelle sopii ja kun hän kaipaa kuulijaa.
    Puolituttuja naapureita, pihalla voi moikata, siinä se.
    Toivoisin kovasti löytäväni kavereita, etten ihan ”mökkihöperönä” olisi☺

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #877

    Orkidea8
    Keskustelija

    Totta, yksinolo voi olla kivaa ja raastavaa! Tarvitsen sekä aikaa olla yksin ja tarvitsen aikaa toisten kanssa. Mutta haluan viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla eikä tarttee esittää yhtään mitään. Hyvänpäivän -tutut jo väsyttää. Syvellisempien ihmissuhteiden puute saa minut tuntemaan itseni yksinäiseksi.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #881

    maijakarma
    Keskustelija

    Yksinolo on ihanaa, kun se on itse valittua. Varsinkin sen jälkeen, kun aloin työskennellä sosiaalialalla, yksinolosta on tullut peräti nautinnollista. Matkustan ja harrastan usein yksin, koska saan silloin ladata akkujani ja olla tekemättä kompromisseja. Saan silloin myös hiljentyä ja kuulen itseni paremmin.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #969

    unniikkiN
    Keskustelija

    Ite rakastin ennen vkonloppuja ja pyhiä, kun sai olla perheen kanssa.
    Eron jälkeen niistä on tullut ihan helvettiä. Asun kaukana omista sukulaisista ja jostain syystä en onnistu kaverisuhteissa. Vanhempi lapsista seurustelee ja ovat käytännön syistä monesti poikakaverin luona. Toinen on jo aika lähellä täysikää, niin sekin viihtyy kavereiden kanssa paljon.

    Juhannus meni yllättäen itkiessä ja eroa/aikaisempia elämä traumoja puidessa. Ihan kuten kaikki pyhät jotka eron jälkeen on ollut. Nonta viikonloppua ja arkeakin tähän on kyllä mennyt. Toki nämä ovat olleet hyödyllisiä aikoja.
    En ymmärrä miksi mun kaverisuhteet ei kestä. Toivottavasti tähänkin joskus olis joku selitys.

    Monta suhdetta on loppunut siihen, että olen alkanut pitämään omia puoliani..ja kaksi ”kaverisuhdetta” loppui siihen, että se en olekkaan enää minä 3-4 v jälkeen joka käy vain kylässä. Toiseen on ajomatkaa kuitenkin edes takaisin 90 km.

    Olen kuullut todella monta kertaa sen, että ”en ole ikinä kertonut tätä kenellekkään” ja sen jälkeen ihmisestä ei ole kuulunut sanaakaan. Näin kävi viime su taas. Kun kuulin sanat, että ”en ole 30 v jälkeenkään kertonut kellekkään”, niin mieleen hiipi (ensimmäistä kertaa vasta) että o ou. Kohta tämäkin taitaa olla menetetty tapaus.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    1
    sad
    0
    angry
  • #972

    Harri
    Keskustelija

    Hei
    Kiitos teidän mietteistä.
    Olen tuntenut viihtyväni itseni kanssa aika hyvin ja koko ajan paremmin. (:
    Mutta kaipaan aina välillä saman henkisten ihmisten kanssa keskustelua ja ehkä
    tapaamista.

    Harri

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1013

    Marjukka
    Keskustelija

    Olen 59 vuotias nainen. Minulle yksinäisyys ei ole oma valinta. Kärsin suunnattomasti ja koko ajan. Kaipaan parisuhdetta. Avioerosta on jo neljä vuotta. Minulle ei sitä oikeaa koskaan enää satu kohdalle. Joka puolelta tulee vaan ohjeita, että pitää opetella ensin olemaan yksin. Opetella? Minähän olen ollut ja olen yksin. Toisaalta sanontoja ”uutta matoa koukkuun”. Helppo sanoa niiden, jotka itse ovat parisuhteessa. Yksinäisyydestä varmasti nauttii, jos sen on itse valinnut.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1016

    Hennamaria
    Keskustelija

    Olen jo aiemmin jo kirjoitellutkin tästä aiheesta mutta nyt selasin taas näitä viestejä.
    Marjukan kanssa sama tilanne, siis en ole omasta tahdostani yksin. Eron tosin aikoinaan halusin minä, sillä olin aviossa hyvin hyvin yksin. Kaipaan parisuhdetta tai sellaista ystävää kenen kanssa voi viettää aikaa erilaisissa tapahtumissa tai harrastusten parissa. Naispuoliset ystäväni ovat parisuhtessa niin tapaamiset jää vähiin. Joskus yksinolo tuntuu ihan hyvältä mutta sitten tulee hetkiä jolloin niin kaipaisi ystävää/kumppania.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1021

    Tilta
    Keskustelija

    Kesä mennyt yksin ollessa. Ilmatkin olleet niin kuumat, että olen ollut yksin kotona, pakolliset kauppareissut on tehty. Paljon helpompi olo kuin jos vertaa kesään 2017. Itsetuntemus on parantanut yksinään olemista, vaikka mieluummin olisin minäkin jutustellut jonkun toisen kanssa. 23-vuotinen avioliitto päättyi 2014, ero oli helpotus. Pahempaa oli yksinäisyys liitossa kuin näin omillaan asuminen. Odottelen vaan, että tulisi syyskuu ja kansalaisopiston kurssit pääsevät alkamaan, siellä tapaa ainakin jonkun ihmisen, jonka kanssa voi hetken jutella.
    Hennamari kirjoitti: ”Ja kaikkein pahimmalta tuntuu sitten kun joku vielä sanoo ettei saisi tuntea yksinäisyyden tunnetta kun on yksin.” Tähän toteaisin, että ihminen ei pysty hallitsemaan tunteitaan niin, että voisi sulkea yksinäisyyden tunteen pois! Sehän on inhimillistä, että on tunteet. Olen opetellut tunnistamaan näitä ’tunteiden vivahteita’, joskus todella ärsyyntyneenä voin todeta, että ’jaahas, herra kiukku tuli’, mutta kun sen tietää, että se tunne myös menee ohi, niin sen kestää. Yksinäisyyden tunnekin menee ohi, kunhan en jää sitä vatvomaan, yritän kuunnella musiikkia tai tehdä jotain muuta, mikä on kiinnostavaa. Tärkeää on kuulemma huomata tunne ja hyväksyä se! Kovasti odotan syksyn mindfulness tuntien alkamista!

    2
    like
    0
    love
    1
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1154

    Vertex
    Keskustelija

    Nuuskamuikkunen
    Luonteeltaan viisas,rauhallinen,filosoiva,ystävällinen.
    Asuinpaikka: Muumilaakso
    Sukupuoli; Mies
    Vanhemmat: Juksu ja Mymmeli.
    Sisarukset: Pikku Myy, Myrmelin tytär.
    Tutut: Muumilaakson asukkaat.

    Siinä kuvaus itsestäni,hieman huumorilla höystettynä.
    Rakastan yksinoloa. Se on rakkaus,elämä ja tietoisuutta. Hiljaisuudessa saan voimaa olla maailmassa.

    1
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1744

    Askartelija
    Keskustelija

    Hei Nuuskamuikkunen!
    Liitän tähän aloittamani keskustelun yksin pärjäämisestä.
    Aika paljon samoja mietteitä tuntuu olevan minullakin.
    ” Olen todella paljon kotona ihan yksin ja tunnen,että en tarvitse sosiaalisia kontakteja. Aika kuluu hyvin ja luovuus on viimeaikoina ollut huipussaan ja minulla on kokoajan mielekästä tekemistä. Minulla on ystäviä,joita voin halutessani tavata,mutta vietän suurimman osan ajastani yksin.
    Lopetin vasta sopuisissa merkeissä parin vuoden seurustelun,koska en nähnyt suhteellamme yhteistä tulevaisuutta ,vaikka parisuhteessa sinänsä ei ollut mitään suuria ongelmia.
    Olen kohta viisikymppinen, yhden nyt jo aikuisen lapsen äiti ja tunnen olevani täysin tyytyväinen yksinolemiseen ja yksinpärjäämiseen. Silti tunnen jollakin omituisella tavalla olevani epänormaali,koska haluan olla yksin. Ihminen on laumaeläin…joo-o ,mutta jos en viihdy laumassa niin olenko epänormaali ihminen?
    Pärjään kotiasioissa tosi pitkälle ihan omin voimin,mutta osaan ja pystyn kyllä pyytämään tarvittaessa apua.
    Olen tällä hetkellä työtön ja mietin kouluttautumista ihan uuteen ammattiin,koska aikaisemmissa ammateissani on väistämättä myös asiakaspalvelua,josta en pidä lainkaan. Olen kyllä saamani palautteen mukaan todella hyvä asiakaspalvelija,mutta haluaisin työn,jossa saan olla ilman jatkuvaa kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.
    Introverttihän minä ihan ilmiselvästi olen,se on selvää. Olisi mielenkiintoista lukea kommentteja muilta kaltaisiltani ”erakoilta”. ”

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1751

    sielunisopukka
    Keskustelija

    Minulle yksinäisyys on luonut turvasataman. Saan tosi paljon ajatella omissa oloissa ja keskittyä tuntemuksiini paremmin.
    Itselläni on muutenkin tällä hetkellä vaikea tilanne menossa yhden ystävän suhteen ja odottelu/omien tuntemuksien käsittely sekä ystäväni suhteen eroamisen lohduttajana olen nyt viime aikoina saanut yksinäisyydestä kerätä pieniä voimapalasia hyvässä ja pahassa.
    Itse olen ambivertti tykkään jutella ihmisten kanssa, mutta minulle ei sovi kuitenkaan todella isot ihmismassat. Olen sellainen persoona, joka haluaa ystävyydeltä aina luotettavuutta puolin ja toisen ja jaan elämääni tällä hetkellä ystävieni kesken. Mennään syvillä vesillä tai ei niin tiedän, että heihin voin aina turvautua ja luottaa kaikessa. Pidän siitä, että ympärilläni on suht pieni porukka eikä mitään laajaa kansakuntaa. En luota kaikkiin ihmisiin enkä pysty olemaan täysin oma itseni kaikkien kanssa. Joko tulkitsen hirveästi muita tai aavistan vain, että minun pitäisi käyttäytyä toisella tavalla tietyn ihmisen kanssa. Ja käyttäydyn vähän ”hyörivällä tyylillä” eli yritän mielistellä muita ja tämä tapa on minulla paha, koska ahdistus kostaa kaiken. Näen siis yksinäisyyteni huonossa valossa silloin, kun olen saapunut uuteen tilanteeseen jossa tapaan ei niin tuttuja ihmisiä enkä ole osannut olla sellainen kuin oikeasti olisin. Ja yksinäisyys tuo minulle pahan puolen siinäkin, että jos joku asia tuntuu minusta huolestuttavalta ja mietin päivästä toiseen ratkaisuja asioille niin menetän lopulta yöunet ja mielenkiinnon elämään kohtaa.Nyt viime aikoina kuitenkin yksinäisyyteni on tehnyt minulle myös hallaa, koska jään liikaa miettimään asioita jotka pitäisi käsitellä yhden toisen ystävän kanssa läpi. Olen ollut ahdistunut, itsetuhoisuuden rajamailla, koska en ole voinut ottaa puhetta tämän ystävän kanssa ja seuraava tapaaminen olen osittain kokenut ahdistavana, koska menen puhumaan hänelle ei mistään pikkujutusta vaan meille kummallekin tärkeästä aiheesta ja asian etukäteiskäsittely liian kauan yksin on saanut mielenterveyteni jo heittämään. Pitäisi vielä jaksaa odottaa 4-5 päivää ja katsoa mitä tulee.

    Yleisesti ottaen viihdyn yksin sekä muiden kanssa, mutta introverttiys nousee minussa varmaan eniten pinnalle. Sillä esim. tykkään tehdä sanoituksia ja askartelujani omassa rauhassa.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.