Miltä yksinäisyys tuntuu?

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Ihminen Miltä yksinäisyys tuntuu?

Tämä aihe sisältää 29 vastausta, 26 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Mek 1 päivä, 19 tuntia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #1045

    HE-toimitus
    Ylläpitäjä

    Yksinäisyys voi sitä, ettei ole ihmisiä, kenen kanssa jutella ja viettää aikaa. Tai sitten voi tuntea olevansa yksinäinen, vaikka olisi paljon ystäviä ja perhettä ympärillä. Ikään kuin olisi silti kaiken ulkopuolella, erillään maailmasta.

    Oletko sinä kokenut yksinäisyyden tunnetta ja millaisissa tilanteissa? Miltä se tuntuu?

    • Tätä aihetta muokkasi 6 kuukautta, 1 viikko sitten  HE-toimitus.
    1
    like
    2
    love
    1
    haha
    1
    wow
    26
    sad
    1
    angry
  • #1047

    Jarkko
    Keskustelija

    Minä olen elänyt yksin nyt 9 vuotta . Minulla ei ole lapsia enkä ole ollut parisuhteessa.
    Vanhemmat ovat kuolleet ja ei ole sukulaisia kovin paljoa.Kun olen nyt elänyt tätä omaa
    elämääni yksin niin olen kokenut yksinäisyyttä välillä kun ei ole ketään jolle puhuisi tai
    jonka kanssa voisi olla.Se on henkisesti raskasta mutta kyllä olen päässyt yksinäisyyden
    tunteesta pois heti kun pääsen ihmisten luo ja tapaan muita.Tietysti olisi kiva olla joku
    vierellä jonka kanssa voisi olla mutta ehkä en ikinä löydä ketään toista ihmistä jakamaan
    ajatuksia ja tunteita.Olen työelämässä joten tapaan ihmisiä sentään viikoittain joiden
    kanssa pääsee juttelemaan.Viikonloput ovat välillä aika tylsiä kun ei ole noita kavereita
    kovin montaa joita tapaisi.
    Jarkko

    7
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    30
    sad
    0
    angry
  • #1054

    anin
    Keskustelija

    Koen ajoittain voimakasta yksinäisyydentunnetta ja tunnetta siitä, että olen loppuviimein täyksin yksin itseni kanssa. Minulla ei ole kumppania, mutta lapsia on. Lisäksi ympärilläni on laaja ystäväpiiri, mutta siitä huolimatta koen aika ajoin syvää yksinäisyyttä itseni ja omien ajatusteni kanssa. Se tuntuu ahdistavalta ja raskaalta, mutta helpottaa usein nopeasti. Olo on sellainen forever alone.

    5
    like
    3
    love
    0
    haha
    0
    wow
    12
    sad
    0
    angry
  • #1060

    skipattu_nuoruus
    Keskustelija

    Olin yksin koko elämäni ala-asteen alusta ammattikorkeakoulun alkuun asti. Minulla oli hyvä perhe, mutta ei yhtään kaveria, ei ensirakkauksia, ei tyttöystäviä, ei mitään.

    Sain ensimmäisen kaverini 20- vuotiaana AMK:ssa, mikä tuntui minusta siltä kuin henkinen kasvuni olisi käynnistynyt 10 vuotta muita jäljessä. Vaikka olen saanut muut nyt ”kiinni”, en pysty karistamaan yksinäisyyden tunnetta. Minulla on paljon hyviä kavereita, elämäni ensimmäinen tyttöystävä ja rakastava perhe, mutta tunnen oloni usein yksinäiseksi menetetyn nuoruuden vuoksi. Minulla on ikään kuin polttava tarve sosialisoida ja olla yhteydessä muihin ihmisiin koko menetetyn teini-iän edestä, mutta en oikeastaan edes halua tutustua tuntemattomiin ihmisiin vain tutustumisen vuoksi, mikä aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. En luonteeni puolesta tahdo kahtasataa ystävää, mutta elämänkokemuksieni vuoksi osa minusta kiljuu ”MENE SOSIALISOIMAAN!!”

    Kuulen nytkin festivaalimusiikin basson soivan kaukaisuudessa ja vaikka en edes tahdo osallistua meluisiin tapahtumiin, tunnen kuin en kuuluisi joukkoon. Kuin minulla ei olisi omaa ”ryhmää”. Ajattelen, että on tietysti monia muitakin jotka eivät noista tapahtumista piittaa, mutta luulen että heillä on aina läheinen ystävä tai useampi, joiden kanssa he viettävät aikaa. Omat ystäväni ovat ”vain” työkavereita ja työajan päätyttyä olen lähes aina yksinäinen.

    5
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    18
    sad
    0
    angry
  • #1062

    Timanttina
    Keskustelija

    Minulla on lapsi ja ystäviä. Silti tunnen oloni yksinäiseksi välillä. Joskus silloin kun lapsi on isällään tai huitelee omissa menoissa. Joskus vaikka olen ihmisten seurassa mutta huomaan, että ketään ei oikeasti kiinnosta. Joskus iltaisin, kun käyn yksin nukkumaan.
    Se tuntuu siltä, että kukaan ei tarvitse minua. En tiedä, miksi kenenkään pitäisi edes tarvita, ehkä kuvittelen, että se tekisi minusta jotenkin arvokkaamman.
    Onneksi yksinäisyyden tunne ei ole vieraanani jatkuvasti.

    12
    like
    2
    love
    0
    haha
    0
    wow
    7
    sad
    0
    angry
  • #1064

    Chrissu
    Keskustelija

    Olen eronnut ja lapset ovat muuttaneet kauas ja heillä on oma elämänsä… En ole enää työelämässä. Sosiaalinen elämä on siis kiinni ihan siitä milloin ystävilläni on aikaa tavata kanssani. Onneksi olen viime aikoina oppinut elämään itseni kanssa, teen käsitöitä, liikun paljon. Toisinaan, useinkin viikonloppuisin, yksinäisyys tuntuu todella pahalta. Silloin kaipaan jotain omaa ihmistä, sellaista kuin aviomieheni oli minulle hyvinä aikoina. Jaoimme kaiken keskenämme, ja otimme jokaisessa päätöksessä ja asiassa toisen mielipiteen huomioon. Nyt teen omat päätökseni ihan itse, ja se on kyllä oikein mukavaa. Mutta kaipaan asioitten jakamista toisen ihmisen kanssa. Eilen istuin parvekeellani ja kuuntelin ukkosen jylinää kynttilän valossa. Siinä haaveilin, että olisi niin ihanaa kun vierelläni istuisi ihminen, joka kokisi sen saman kuin minä… Ehkä vielä jonain päivänä. Pärjään kyllä näinkin.

    13
    like
    3
    love
    0
    haha
    0
    wow
    3
    sad
    0
    angry
  • #1066

    Helina
    Keskustelija

    Juuri nyt tunnen itseni pohjattoman yksinäiseksi. Ennen ympärilläni oli aina ihmisiä. Kaksi vuotta sitten oli perhe ja paljon eläimiä. Sitten alkoivat menetykset. Eläimiä kuoli tai niistä jouduttiin luopumaan muuten. Sitten kuoli äitini ja viime keväänä minusta tuli nuori leski. Löysin onnekseni uuden rakkauden, mutta tämä loppukesä muutti kaiken. Lapseni lähtivät pois kotoa ja rakkauteni päätti jatkaa elämäänsä muualla. Nyt olen totaalisen yksin ja tämä on minulle aivan uutta. Tunne on niin tuskallinen, että en edes oikein löydä sille sanoja.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    46
    sad
    0
    angry
  • #1068

    Tilta
    Keskustelija

    Yksinäisyys… enää ei ole ns. ystäviä, vain tuttavia, joiden kanssa ei halua puhua kovin henkilökohtaisista asioista. Kovasti haluaisin tehdä jotain käsilläni, kuten vuosia sitten. Ei vaan saa aikaiseksi, vaikka kuinka yrittää. Puhelin soi, kun lapset tai vanha äitini soittaa, hyvin harvoin joku toinen on siellä toisessa luurissa. Tuntuu kuin ei kuuluisi mihinkään. En tunne läheistenkään kanssa oloani hyväksi, olen vilkas luonteeltani ja innostun herkästi, eivätkä he tunnu hyväksyvän sellaista luonteenpiirrettä. Tuntuu, että olen jo elämäni ’ehtoopuolella’, vuoden päästä on 60v mittarissa, joten ei kannata enää mitään yrittääkään.

    2
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    14
    sad
    2
    angry
  • #1070

    Vertex
    Keskustelija

    Moi, on tuttu tunne,mutta en koe olevani yksinäinen ja minulla ei ole perhettä siunaantunut vaan elän itsekseen. Biologinen lapsuusperhe on olemassa iäkäs äiti, isoveli ja pikkusiskoni. Isä siirtyi ajasta ikuisuuteen yli 35.vuotta sitten. Parisuhteissa olen ollut varsinaisesti kahden kanssa. En panosta sosiaalisiin suhteisiin, mutta tulen ihmisten kanssa juttuun ja voimani kumpuava itseni kautta. Viihdyn omassa rauhassa.

    • tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta sitten  Vertex.
    9
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    2
    sad
    0
    angry
    • #1372

      Yksinyhdessa
      Keskustelija

      Aina toki pitää yrittää. Ei 60 ole vielä liian vanha elämään täysipainoista elämää

      2
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      1
      sad
      0
      angry
  • #1082

    SatNemo
    Keskustelija

    Olen niin yksin ettei edes yksinäisyys pidä minulle seuraa.

    1
    like
    2
    love
    0
    haha
    0
    wow
    12
    sad
    0
    angry
  • #1094

    Emmuv
    Keskustelija

    Yksinäisyys tuntuu tyhjyydeltä. Onko minua (tai muita) edes olemassa?

    2
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    10
    sad
    0
    angry
  • #1100

    Hidastelija1984
    Keskustelija

    Kyllä, olen ollut yksinäinen melkein koko ikäni, onneksi vain melkein. Se johtuu mitä ilmeisimmin koulukiusaamisesta ja voimakkaasta uskonnollisesta lapsuudenkodista. Olen nähnyt ihmiset jonain hienona ja minua ylempänä olevana lajina, jonka matkimisessa epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Päälleni oli siis lastattu aika annos häpeää. Taivaalle tai mille lie kiitos, että tämä harha ja väkivalta on alkanut haihtua minusta.

    4
    like
    2
    love
    0
    haha
    0
    wow
    3
    sad
    0
    angry
  • #1102

    Anuliini1975
    Keskustelija

    Kyllä yksinäisyys sattuu välistä ja aika pahastikin. Olen koko aikuisikäni asunut yksin. Ei ole lapsia siunaantunut, vaikka ikää on jo 43 vuotta. Miesystävä sentään on pysynyt elämässäni jo joitakin vuosia. Ketään läheistä ystävää ei ole, jolle soittaa ja haastella naistenjuttuja. Ei huvita sukulaisnaisillekaan soitella, vaikka varmaan odottavatkin sitä. Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Niin on joku fiksu joskus kirjoittannu.

    6
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    5
    sad
    0
    angry
  • #1110

    Sepukka
    Keskustelija

    en tieda mika mattaa kun teksti ei onnistu.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1112

    alinaeeva
    Keskustelija

    Se tuntuu puristavana tunteena koko kehossa. Välilä iltaisin alkaa itkettää ilman syytäkin. Mietin, mikä minussa on vikana. Töissä sentään näkee ihmisiä ja pääsee juttelemaan, mutta en ikinä onnistu solmimaan sellaisia ihmissuhteita, että joku lähtisi esim iltaisin ja viikonloppuisin jonnekin. Olen aika ujo, mutta ihmiset aina sanovat miten mukava, välittävä ja hauska olen. Silti minulla ei ole ystäviä. Miesystävä on ja hän, sisareni ja vanhempani ovatkin ainoat ihmiset joiden kanssani aikani vietän. Kaipaisin silti ystäviä, joille purkaa kaikki asiat mielestä.

    4
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    4
    sad
    0
    angry
  • #1114

    Anynumous1234
    Keskustelija

    Yksinäisyys on kaiverrus rinnassa, kuristus kurkussa, kuuma kyynel silmäkulmassa.

    Se on riittämättömyyden tunne, vähäpätöisyys, näkymättömyys.

    Näkymätön, jolta kukaan ei kysy ”mitä kuuluu?”

    Ihminen, joka on hyllyllä purkissa, odottamassa ja pölyyntymässä. Odottamassa että joku nostaa alas raottakseen kantta kurkatakseen sisään. Pienen hetken saadakseen huomiota kuin raikasta ilmaa kannen raosta. Mutta vain kuullakseen, kuinka toisella menee.

    Yksinäisyys on tunteena piilossa sisimmässä ihmisten vilinässä, hymyn takana ja hiljaisena huutona ”mä olen tässä, välitä minusta, tee minusta merkityksellinen!”

    6
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    3
    sad
    0
    angry
    • #1140

      Marjatta
      Keskustelija

      Hei, minusta tuntuu samanlaiselta yksinäisyys hylätty olo rinnassa ja vatsassa ahdistaa, illalla kun suljen silmät vatsaan sattuu joskus en laita silmiäni kiinni vähään aikaan on niin paha olo.
      Töissä minulle kyllä ollaan ystäväisiä mutta ikinä minulle ei ole kerrottu että ovat menossa istumaan iltaa ja pitämään hauskaa. Minä olen saanut tietää asiasta vasta jälkeenpäin, olen kai nörtti. Myönnän että olen asiallinen ,en ole ilkeä, mutta en yl. osallistu keskusteuun jos se on pintapuolista esim, kuinka paljon joku on viikonloppuna ryypännyt ja mitä tuli tehtyä.Mutta kun on kysymys työyhteisöstä olisi ilmapiirin kannalta suotuisaa että kaikki otettaisiin huomioon ja pyydettäisiin mukaan erilaisuus on hyvästä.

      6
      like
      1
      love
      0
      haha
      0
      wow
      1
      sad
      0
      angry
      • #1373

        Yksinyhdessa
        Keskustelija

        Kirjoituksessasi tuo : ”yksin purkissa hyllyllä ” Ns kolahti minuun. Siltähän yksinäisyys joskus tuntuu. Mutta on myös niin, ettei sinne purkkiin kannata jäädä kovin pitkäksi aikaa odottamaan. Sieltä voi tulla ulos ja alkaa itse kurkkailla, löytyisikö joku jolta kysyä, että mitä kuuluu?.

        2
        like
        0
        love
        0
        haha
        0
        wow
        0
        sad
        0
        angry
  • #1116

    Hidastelija1984
    Keskustelija

    Mä asun Oulussa. Jos jotakuta kiinnostaa, tehdään tärskyt vaikka toripolliisilla. Mun mielestä meidän pitäisi nähdä toisiamme ja alkaa murtaa yksinäisyyttä.

    17
    like
    5
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    1
    angry
  • #1146

    Ritva_Lehtonen
    Keskustelija

    Yksinäisyys saa ihmisen tuntemaan ulkopuolisuutta ja elämä tuntuu lipuvan ohi

    ilman että olisi jokin tarkoitus koko elämälle. Olen oman elämäni aikana kokenut

    perheessäni puolison, poikani ja läheisen ystävän menetykset n.10 v sitten ja nämä

    kuolemat tapahtui 1,5v-sisällä kaikki, jonka jälkeen sairastuin itse vakavasti.

    Jotenkaan en ole saanut otetta näiden tapahtumien jälkeen tähän nykyiseen elämän tilanteeseen vaan masennus on vahvasti läsnä ja elämä on iloton.

    Toimintakyky on hävinnyt melkein kokonaan itken enemmän kuin ennen nauroin.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    8
    sad
    0
    angry
  • #1156

    Mare
    Keskustelija

    Yksinäisyys tuntuu siltä että eläisi täysin yksin vieraassa maailmassa.
    Minä en ole tunnetasolla saanut tarpeeksi rakkautta lapsena. Olen vanhin. Ala-asteelta alkanut kiusaaminen, jota jatkui ammattikoulussakin, eli ainakin 10 vuotta. Vaikka on kavereita, tunnen olevani yksin. Joskus jopa kaveritkin ovat kiusanneet minua. En tunne olevani elämisen arvoinen, en tunne olevani rakastettu. En pysty luottamaan ihmisiin. Tuntuu ettei kellään oikeasti tule ikävä ja paha olo vaikka tappaisin itseni. Epävakaa persoonallisuus johtuu juurikin siitä, etten ole saanut tarpeeksi rakkautta lapsena. Tuntuu siltä että läheisille ja muille ihmisille olisi parempi sekä helpompi jos kuolisin. Tunnen syyllisyyttä, kun olen elossa. Haluaisin vain luovuttaa. Enkä pysty välillä edes itkemään.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    8
    sad
    0
    angry
  • #1205

    alisaemiliaaa
    Keskustelija

    Siltä että ei oo ketään, jolle jutella, ei ketään jolle mennä käymään tai pyytää kylään. Viikonloput tuntuu niin yksinäisiltä. Koskaan ei voi tehdä mitään, kun ei oo ketään kenen kanssa tehdä, kun vanhemmat ei ehdi ku ne on töissä, ja yksin ei voi kaikkea tehdä.
    Yksinäisyys kuristaa hitaasti hengiltä. Niinhän sitä sanotaan.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    4
    sad
    0
    angry
  • #1315

    Gazeri
    Keskustelija

    Sitä, että tuntee olevansa ulkopuolinen kaikkien muiden ihmisten joukossa. Ei ole ketään, joka tarvitsisi minua, ei ketään, joka haluaisi ymmärtää ja johon voisi luottaa.

    Itse olen vahvasti introvertti, enkä usein viihdy ihmisten seurassa. Sitä voisi ajatella, että yksinäisyys olisi introvertille helpompaa, mutta tuskaa tuottaa kun ihmissuhteiden luominen ja ylläpitäminen vaatii itseltä niin paljon energiaa. En puhu paljon, eikä siihen itsellä paljoa tarvettakaan, pääasiassa toimin kuuntelijana. Se luonne kuitenkin karsii paljon ihmisiä pois koska vaikutan tylsältä tai kiinnostumattomalta. Varmaan olenkin luonteeltani tylsä, silti itsellä olisi paljon kykyä kuunnella, välittää ja rakastaa ystäviä, ja kyllä sitä oikeasti itsekin kaipaa kuuntelevaa ihmistä silloin tällöin.

    4
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1320

    Vertex
    Keskustelija

    Se on tuttu tunne,kun itsessäni on myös ”introvertin”piirteet ja vaikka on muuten sosiaallinen ihminen,niin siltikin kokee olevansa omantienkulkija, joka ei viihdy isoissa porukoissa ja varsinkaan rähinäporukassa,joka saa minut ihan sekaisin. Mielelläni kuuntelen toisten jutusteluja ja niin poispäin ja on ollut lapsesta saakka hiljainen ja ujoksikin ovat opettajat sanoneet,mutta se on ollut,niin heidän mielestä. Minä olen ala-asteen ja ylä-asteen käynyt 80-luvulla, mikä oli ihan erilainen kasvatuskulttuuriltaan, kuin nyt on. Se oli paljon jäyheämpää aikaa.

    • tätä vastausta muokkasi 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Vertex.
    5
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1377

    Yksinyhdessa
    Keskustelija

    Yksinäisyyttä voi tuntea todella myös seurassa. Yli 40 vuotta ns näennäisesti onnellisessa avioliitossa olleena olen alkanut tuntea yksinäisyyttä nyt eläkkeelle jäätyäni. Olen hyvinkin seurallinen ja ulospäin suuntautunut, optimisti luonteeltani. Ruuhkavuodet ovat menneet, työn vaatimukset ja stressi, perhe ja sen mukanaan tuomat kiireet, harrastukset, ystävät yms. Elämä kulki jopa onnellisten tähtien alla ja meni vinhaa vauhtia vuodesta toiseen. Nyt reilut kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäätyäni olen alkanut potea yksinäisyyttä puolisoni kanssa ollessa. Joskus hänen kanssaan yhdessä ollessa tuntuu jopa niin ahdistavalta että mielestäni on parempi olla yksin yksin kuin yksin hänen kanssaan. Niinpä täytän yleensä kalenterini aina pari – kolme viikkoa eteenpäin. Käsityömenoja, liikuntaa hyvin erilaisissa muodoissa (kuntosali, vesijuoksu, sauvakävely, Pilates, jooga, lavis fascia yms). Tapaan myös ystäviäni lenkin, teatterin yms merkeissä. Useimmiten aina ilman puolisonani, koska häntä eivät minun menoni yleensä kiinnosta. Suorastaan pelkään niitä päiviä tai viikonloppuja, kun minulla ei ole menoja ja olemme kahdestaan. Hän oleilee omissa oloissaan, katselee telkkaria, lukee, lepäilee. Korkeintaan kävely on harrastus, jota voimme yhdessä tehdä. Hänen ystäväpiirinsä on hyvin suppea. Yhteiset 4 lastenlasta tosin tuovat yhteistä tekemistä ja iloa elämäämme. Mietin monesti, mitä voisin tehdä. Näen kaksi mahdottomuutta, joista en voi kumpaakaan viedä eteenpäin. Eroa en voi ajatella todellisena ratkaisua, hänessä on kuitenkin paljon hyvää. Turvallisuus, rauhallisuus, tiedän olevani hänelle tärkeä. Toisessa ääripäässä ajatus etten näin voi loppuelämääni elää. Ihan kuin olisin hänen kanssaan siellä purkissa. Mitä enemmän yritän sieltä ulos ja yritän saada kontaktia häneen, hän vetää enemmän kuortansa kiinni kuin simpukka. Mitä tehdä?? Pelkäään jo aikaa, kun lapsenlapset kasvavat eivätkä niin paljoa enää meitä tarvitse. Silloin meillä ei ole yhteistä puhuttavaa heistäkään.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    3
    sad
    0
    angry
  • #1380

    Minerva 1
    Keskustelija

    Olen kasvanut herkimmät vuodet Suomen kauniissa saaristossa.
    Sekö sai arvostukseen, kunnioitukseen, vakavuuteen?
    Olen aina inhonnut rymyilyä, hälinää, arkipäivän teatteria.
    Olen valinnut ystäväni mieli kirjailijoista, säveltäjistä, taiteilijoista.
    Nautin yksinolosta ja harrastuksistani, jotka kehittävät.
    Olen ollut opiskelija ennen kouluikääni.
    Hiljentyessä kuulee sisimpänsä äänen ja ohjauksen.
    Jokainen joutuu ottamaan kantaa yhteiskunnan tapahtumiin,
    vaikka vain TV:n, radion, netin kautta.
    Yksinollessa saa tietää, mitä itse ajattelee, eikä tule vedetyksi
    seuraan tai toimintaan, jota ei tunne omakseen.
    Mitä pahaa tai kielteistä rehellisellä olemassaolollaan on?
    Kenen muun moraali ja arvot minun tulee omia kuin marionetti?

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1424

    Tiuku
    Keskustelija

    Minulle yksinäisyydestä ja tunteesta on muodostunut trauma. Olen hoksannut tämän asian ihan vähän aikaa sitten. Olen miettinyt, että miksi oireilen ajoittain niin voimakkaan psyykkisesti ja kun olen pohtinut asiaa niin olen oivaltanut, että oireilu on liittynyt mm. tilanteisiin jossa olen jäänyt yksin selviytymään itseni ja asioiden kanssa.
    Omaan yksinäisyyteeni liittyy myös ajoittain pelko ottaa ihmisiin yhteyttä. Minulla periaatteessa on ihmisiä joille voisin soittaa tai pyytää tapaamiselle, mutta kun tulee mieleen soittaa niin en uskalla. Koen niin voimakasta huonommuuden tunnetta siinä tilanteessa suhteessa muihin ihmisiin, että ajattelen, etteivät he halua olla minun kanssa yhteydessä. Ajattelen, että heillä on muuta tekemistä. Minulla on myös ylpeyttä mukana. En uskalla näyttää omaa tarvitsevuutta ja läheisyyden tarvetta. Pelkään, että tulen torjutuksi sellaisessa tilanteessa.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1427

    Nanja
    Keskustelija

    Ymmärrän täysin mitä Tiuku tarkoittaa ja tunnen ihan samoin. En olisi kyllä itse osannut pukea sanoiksi tätä tunnetta noin hyvin.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1429

    Mek
    Keskustelija

    Pelottavalta, olen äiti ihminen ja koen yksinäisyyttä helposti. Haluan olla kaikille läsnä ja jutella. Mutta yksinäisyys hiipii niihin kiinni enkä koe silloin enää olevani läsnä vaikka ihmisiä on ympärillä, tunnen olevani yksin. Rakasta niin paljon läheisiäni että menen rikki kun koen olevani yksin vaikka juuri siinä ja lähellä. Halaan ja juttelen eikä se riitä.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    2
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.