Miten kannatella itsensä ja lapset avioeron läpi?

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Rakkaus Miten kannatella itsensä ja lapset avioeron läpi?

Avainsanat: , , ,

Tämä aihe sisältää 2 vastausta, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Mandy 1 vuosi, 1 kuukausi sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #892

    Annimanni
    Keskustelija

    Viisitoistavuotinen parisuhteeni on päättymässä, ja kahdeksan vuotta sitten solmittu avioliitto on tullut tiensä päähän. Päätöstä edeltää lukuisat uudet mahdollisuudet ja lopulta lopullinen erilleen kasvaminen. Arkemme toimii tiiminä hyvin, mutta keskinäisestä parisuhteesta ei ole tietoakaan. Olen pitkään ollut yksin, vaikka näennäisesti arki on ollut yhteistä. Suhteestamme on loppunut henkinen ja fyysinen läheisyys ja lämpö ajat sitten. Kunnioituksen rippeistä pyrin pitämään kaksin käsin kiinni – onhan mieheni lasteni isä. Erosta huolimatta koko yhteinen menneisyytemme ei ole ollut huonoa.

    Autan työkseni lapsia, ja tiedän, mitä mm. avioero lapselle tekee. Olen siitä huolimatta ihan solmussa omien lasteni suhteen, ja tunnen suurta tuskaa siitä että heidän perusturvallinen elämänsä kokee eron myötä kolauksen. He mitä luultavimmin tulevat viettämään aikaansa vuoroviikoin luonamme, ja olen valmiiksi ikävästä suunniltani. Lapsemme ovat 9- ja 6-vuotiaita. Sydämeni särkyy kun ajattelen, etten aikoinani ajatellut hankkivani lapsia joutuakseni myöhemmin olemaan heistä erossa. Vaikeaa tästä tekee puolisoni kykenemättömyys asioista keskusteluun: hän on hyvin mustavalkoinen, ja mielipiteissään ehdoton. Vaikea kuvitella, että hänen kommunikointihalukkuudellaan (ja -kyvyillään) pystyisimme ikinä asialliseen keskusteluun mistään käytännön järjestelyistä.

    Kaipaisin kipeästi vertaistukea. Miten te muut eronneet olette pystyneet auttamaan lapsianne oman surun keskellä, ja miten lapsenne ovat lopulta selvinneet? Miten selvitään syyllisyyden kanssa, jonka ero aiheuttaa?

    Aina sanotaan, että lapset ovat onnellisia kun vanhemmatkin ovat. Tai että lapset aistivat kyllä jos kotona on negatiivinen tunnelma. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta satunnaisia lasten kuullen käytyjä riitoja lukuunottamatta en usko lasten varsinaisesti kärsineen tulehtuneista väleistämme. Lapsemme ovat meille maailman rakkaimpia, ja huolimatta meidän keskinäisistä ongelmistamme, tämä seikka ei ole missään vaiheessa muuttunut.

    Kiitos jo etukäteen avusta! Ja voimia omasta puolestani kaikille muille vastaavassa tilanteessa eläville.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    1
    sad
    0
    angry
  • #909

    VirpiN
    Keskustelija

    Olen itse myös eroprosessissa tällä hetkellä, lapset ovat (kohta) 2- ja 7-vuotiaat. Näkisin, että kun saa itse kannateltua itsensä, lapset tulevat siinä mukana. Vanhempien keskinäinen ilmapiiri ja kunnioitus toisiaan kohtaan auttaa. Ja se että uskaltaa itse kantaa omat tunteensa ja pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Ei se ole helppoa vaikka yksinkertaiselta kuulostaakin. Tietoista tunnetyöskentelyä suosittelen. Lapsille on hyvä tehdä selväksi ettei heillä ole eron kanssa mitään tekemistä, se on aikuisten päätös. Ja että molemmat vanhemmat säilyy elämässä erosta huolimatta. Perheneuvolasta löytyy apua, tai kirkon perhetyöstä. Näin meillä. Aika näyttää miten tilanne vaikuttaa lapsiin.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #945

    Mandy
    Keskustelija

    Hei ja pahoittelen että miehesi on noinkin yksinkertainen.

    Kyllä sinä ja lapset selviätte. Suruaikaa tuntuu mahdottomalta ja tahdonvoimaa päivästä toiseen tekemällä askareita pois alta. Tärkeintä on lasten kanssa keskustelu. Niin että ymmärtävät. Voivat saada vielä upean kokemuksen tuosta!

    Ero on aina surullista niin näyttäkää tunteita ne, sopivissa mittakaavoissa.

    Voimia ❤️

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.