Onko olemassa mahdottomia unelmia, vai voivatko kaikki unelmat toteutua?

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Henkisyys Onko olemassa mahdottomia unelmia, vai voivatko kaikki unelmat toteutua?

Avainsanat: , ,

Tämä aihe sisältää 11 vastausta, 10 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Tasapainoilija 3 kuukautta, 1 viikko sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #529

    HE-toimitus
    Ylläpitäjä

    Millaisia unelmia sinulla on, millaisia asioita olet saavuttanut? Mitä mieltä olet unelmien toteutumisesta, onko kaikki mahdollista? Onko sinun mielestäsi olemassa joitakin esteitä sille, ettei unelmia voisi saavuttaa?

    2
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #812

    Tasapainoilija
    Keskustelija

    Milestäni unelmat eivät aina voi toteutua. Mm. lottovoitto on melko mahdoton unelma, kun taas ”elämän lottovoitto” on hyvinkin mahdollinen jos onnistuu matkalla ensin pienempiä onnistumisia (elämän lottovoittoja) havaitsemaan. Minun käsitykseni on että elämä vie välillä aivan toiseen suuntaan ja silloin on päästettävä irti ja katsottava mitä elämällä on minulle sanottavaa/opetettavaa. On tietysti paljon ihmisiä joiden unelmat ovat toteutuneet määrätietoisen tavoittelun avulla. Pitäisi kuitenkin muistaa, että ”hinta” unelman toteuttamiselle voi joskus olla liian kova. Jotkut menettävät unelmansa esim. vakavan onnettomuuden seurauksena ja tiedän sellaisiakin ihmisiä jotka kovan takaiskun jälkeen rakentavat määrätietoisesti uuden elämänsä unelman 20 vuoden päähän. Itse en ole nykyään kovin määrätietoinen ja unelmani ovatkin osittain avoimia. Kun päämäärä ei ole liian rajoittunut, matkalla tulevat mutkat ja onnistumiset ohjaavat tietä ehkä itselle parempaan suuntaan. Joku viisas on joskus sanonut että itse matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Minä olen aiemmin saavuttanut unelmani siitä, kun haaveilin taloudellisesti stressittömämmästä elämästä, vakituisesta työstä ja omasta asunnosta. Nyt tämän unelman toteutuminen ei sitten enää tunnukaan kiinnipitämisen arvoiselta. Teen työtä jossa olen nykyisellään täydellisen ahdistunut ja turhautunut. Välillä ahdisus oli ihan diagnosoitu ja tuntui että mistään ei enää saa kiinni. Parin vuoden toipumisen aikana olen opetellut päästämään asioista irti ja aloittanut itselle mielekkäitä harrastuksia, nyt alkaa tuntua siltä että tämä aiempi unelma ei ole enää hintansa arvoinen. On mahtava tunne kun jättää kaikkea vanhaa taakseen ja alkaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Nyt kerään rohkeutta vielä siihen että sanon itseni irti itselleni sopimattomasta työstä ja laitan tarvittaessa asuntoni myyntiin, jos mitään muuta mahdollisuutta ei ilmaannu. Unelmoin toki vähän siitäkin että asunnosta ei tarvitsisi luopua, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kaikki menee kertaheitolla uusiksi. Monet pitävät minua vähän hulluna tai kiittämättömänä, pitäisi olla onnellinen kun on vakituinen työ. Minä olen käynyt nyt riittävän syvissä vesissä asian kanssa ja oppinut että mielenterveyttään ei kannata uhrata minkään asian eteen. Nyt unelmoin työstä jossa voisin jatkuvasti innostua ja jossa luovuus ja omat voimavarat pääsisivät esiin. Uskon unelmaani ja olen jo havainnut että matkalla uutta unelmaa kohti olen kokenut hienoja innostumisen ja onnistumisen hetkiä. Kaikki innostava tekeminen itsessään tekee elämästä elämisen arvoista, vaikka nämä välietapit eivät alkuperäistä tavoitetta saavuttaisikaan. Ja sitten vielä…hiljattain jostain luin että epäonnistumista ei ole olemassakaan! Virheistä oppii ja parhaimmillaan ne synnyttävät uusia ideoita tai peräti keksintöjä. Rohkeasti vaan tekemään kaikkea kiinnostavaa, vaikka peukalo keskellä kämmentä. Saa niistä vähemmän onnistuneista tekeleistäkin vähintään hyvät naurut 🙂

    1
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
    • #1078

      Vertex
      Keskustelija

      Kaikki on mahdollista sille,joka uskoo itseensä ja tähänkin viisauteen on ladattu ikuiset opetukset.

      1
      like
      1
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
  • #815

    Ruma Elsa
    Keskustelija

    Mahdottomiakin unelmia varmasti on, mutta etukäteen ei oikeastaan voi tietää, mitkä unelmat ovat mahdottomia! On lupa haaveilla aivan mahdottoman tuntuisiakin asioita. Unelmat voivat joskus toteutua todella yllättävin tavoin, ja toisaalta matkan varrella jotkin unelmat karsiutuvat itsestään, kun eivät enää tunnu tärkeiltä.

    2
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #818

    Niar
    Keskustelija

    Hyvin sanottu Tasapainoilijalta! ”Epäonnistumista ei ole olemassakaan! Virheistä oppii ja parhaimmillaan ne synnyttävät uusia ideoita tai peräti keksintöjä. Rohkeasti vaan tekemään kaikkea kiinnostavaa, vaikka peukalo keskellä kämmentä.”

    Myös unelmat muotoutuvat ja muuttuvat sitä mukaa kun itse kehittyy ja kokee uusia asioita. Nuorempana haaveilin pääseväni opettajaksi, mutta nykyään minua kiinnostaisi tehdä käsilläni jotain konkreettista tai päästä enemmänkin kouluttajan rooliin työelämässä. Ehkä jotkin unelmat voivat tuntua liian isoilta toteutettaviksi, mutta tarvitseeko siitä lannistua? Eikö se riitä, että saa tosiaan koettua niitä elämän pieniä lottovoittoja ja hyvän murusia? Se siinä mielenkiintoista onkin, kun ei tiedä, toteutuisiko joku mittavampi unelma vasta joskus myöhemmin tulevaisuudessa – siihen pyrkimisestäkin voi nauttia onnellisena, niin ei tarvitse suu mutrussa marista, kun mitään hyvää ei ikinä saavuta tai missään ei ikinä onnistu. Kaikki tänne nyt ja heti -ajattelusta pitää vain päästää irti, niin että voi mennä silmät tuikkien kohti uusia seikkailuja!

    2
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #973

    Harri
    Keskustelija

    Hei
    Olen opetellut elämään päiväkerrallaan.
    Keskeneräisenä, tuntosarvet soikeena. (:
    Odotan jopa malttamattomana tulevaa mitä tiedostavassa elämässä
    tulee vastaan. On tietysti ollut takapakkeja.
    Hengenravintoa odottaen. (:

    Harri

    2
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #988

    Sirpale
    Keskustelija

    Hei

    Kuka määrittelee mikä on mahdoton unelma?
    Itse ajattelen niin, että se ”mahdotonkin” unelma voi toteutua, kun uskoo itseensä; ja sitä itseensä uskomista olen opetellut tässä vuosien aikana paljon. Silloin kun kaikki elämässä on hyvin ja tasapainossa, niin silloin ihminen; ainakin uskoisin suurin osa; on onnellinen, eikä hänen tarvitse tai sanotaanko tule mieleen unelmoida.

    Minulle on kaksi unelmaa toteutunut, kun uskoin ja luotin siihen, että näin tulee tapahtumaan. Ja ehkä se juttu oli siinä, että sen unelman eteen lähtee toimimaan toisella tavalla, kuin huomaamatta. Asiat loksahtavat paikalleen, ja minä uskon siihen intuitioon, joka ”puhuu”, ja kun se tuntuu hyvältä, että näin toimia, niin asioita tapahtuu.

    1
    like
    2
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1076

    Muru
    Keskustelija

    Reilut kaksi vuotta sitten osallistuin nettikurssille ”Unelmakarttakirja”. Tein siitä vain pari ensimmäistä tehtävää, sitten se jäi odottamaan…Viime talvena hoksasin, että monet tuolloin unelmaksi nimeämäni asiat (niin vuosia jo unelmana olleet että tuoreemmat) olivat toteutuneet ja jälkeen päin vielä juuri oikeassa järjestyksessä! Yksi, meteriaalisesti se suurin unelma jäi vielä unelmaksi…mutta nyt sekin, ihan yllättäen, on ihan äärellä. 💛🙏💛

    1
    like
    3
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1122

    Emmuv
    Keskustelija

    On olemassa mahdottomia unelmia.😘❤

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1190

    Kuvittaja
    Keskustelija

    Hei 🙂 kirjoitan tätä hetkellä jolloin olen varma että on olemassa unelma joka ei toteudu vaikka olen sen eteen uhrannut jo vuosia…

    Oma yritys jossa saisin tehdä erikoismaalauksia yms.taidetöitä ja ehkä se olisi myös osittain sellainen iloinen työhuone jossa ihmiset voisi tavata kiireettä ” kuin olisi naapurissa kaffella-tyyliin” tai vaikka pitäisin kivoja kursseja…

    Mutta nyt minua jo raivostuttaa urakalla sananlaskut jotka muka psyykkaavat sinua elämässä eteenpäin…”usko unelmiisi niin ne toteutuu” jne.

    Olen taustaltani ammattikuvittaja ( n.25v) mutta opiskelen näin aikuisiällä (48v) erikoismaalariksi eli teen erikoismaalauksen vaikka moottoripyörän tankkiin…

    Vaikka olenkin monella tapaa lahjakas, niin että voisi kuvitella että yrityksen perustaminen ammatinharjoittajana olisi minulle helppoa ( niin minulle jatkuvasti sanotaan, koulussakin….”että siitä vaan aloitat” ).

    …tuntuu kuin juoksisin labyrintissa josta en pääse ulos, koska ongelmia on niin perheessäni , koulussa, taloudessakin ,oikeestaan tuntuu että ihan kaikessa…joten yksinkertaisesti puhtini on totaalisesti poissa , vaikka haluaisin vaan tehdä työtä jota rakastan ( vaikka onkin vaativaa) , ilostuttaa/auttaa ihmisiä , tehdä hyviä asioita…

    Yksinkertaisesti minulla ei ole taloudellisesti mahkuja saada työhuonetta, työvälineitä jotta jo voisin tehdä työnäytteitä , saati tehdä omat sivut…
    Jo työn tekeminen tekisi minut taas onnelliseksi ja vahvaksi…
    mutta…( ruikutus jatkuu ) niin että minulla ei ole myöskään ystävää tai sukulaistakaan joka kannustaisi/tukisi eteenpäin ongelmien keskellä ja kotona koetan auttaa yksinäistä poikaani onnellisemmaksi että hän pärjäisi edes koulussa, ja pisteeksi i:n päälle …rahaakaan tuskin ruokaan ( vaikka velkoja ei juuri ole ).

    Valmistun koulustani siis työttömäksi joka näivettää minusta varmaan hengen pihalle…ja minä luulin kuuluvani vahvojen joukkoon.

    Luovan ihmisen loppu on se ”kädet ns.sidotaan kiinni”, etkä voi tehdä mitään, olet vaan…

    Anteeksi tekstin surkea sisältö mutta se on mun tämän hetkinen totuus, ollut jo kauan, nyt vaan ootan että kerrankin olisi onnea jossain…edes pojan elämässä, unelman toteutumiseen uskon ehkä prosentin verran.
    Tsemppiä kaikille ja toivottavasti elämässä olisi teillä onnea <3.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1193

    Ruma Elsa
    Keskustelija

    Tiedän, on aikoja, jolloin ei tahdo jaksaa uskoa unelmien toteutumiseen… Minäkin olen kulkenut vaikean tien. Olen kasvanut alkoholistiperheessä ja ollut koulukiusattu, olen kärsinyt peliriippuvuudesta ja pilannut sen takia lupaavan uran alalla, jolle pääsystä haaveilin, olen eronnut kahdesti, ollut lähes aina köyhä ja niin edelleen. Valitettavasti lapsenikin ovat joutuneet kärsimään, vaikka olen äitinä koettanut parhaani. Lapsen yksinäisyys, syömishäiriö, masennus, sairaalajaksot, viiltely eivät ole minulle vieraita asioita… Lisäksi kahdella lapsistani on autismin kirjon häiriö. Nykyinen aviomieheni teki etenkin lasten pienempinä ollessa pitkiä työpäiviä ilman vapaapäiviä ja lomia. Asumme haja-asutusalueella, missä viime vuosien aikana puolet naapuritaloista on jäänyt tyhjilleen. Ne harvat ystävät, jotka olen onnistunut täällä 20 vuoden aikana saamaan (koulukiusaamisen takia minun ei edelleenkään ole helppo luottaa ihmisiin ja lähestyä heitä), ovat toinen toisensa jälkeen muuttaneet pois. Minulla ei ole autoa, ja kulkuyhteydet ovat huonot.

    Välillä on tuntunut, että kaikki, mitä yritän, valuu hiekkaan. Olen koettanut nykyisellä asuinpaikkakunnalla synnyttää toimintaa sellaisten asioiden ympärille, joista olen kiinnostunut, mutta joko en löydä muita kiinnostuneita tai he muuttavat pois paikkakunnalta. Olen osallistunut kylätoimintaan, mutta se on hiipunut enkä voi yksin pyörittää toimintaa. Olen kahdesti aloittanut oman kotiputiikin, mutta alkupääoma on ollut mitättömän pieni enkä ole saanut toimintaa kunnolla edes alkuun, ennen kuin se on lopahtanut.

    Kolmivuotinen psykoterapia, johon lopulta pääsin, oli erittäin hyvä asia. Elämänolosuhteet eivät ole ulkoisesti muuttuneet juurikaan (paitsi että lapsia on lähtenyt maailmalle yksi toisensa perään), mutta minusta tuntuu erilaiselta. Yksinäisyys oli valtavan tuskallista – olen edelleen yksinäinen, mutta se ei oikeastaan ole kovin paha asia. Toki suuri haaveeni olisi saada samanhenkisiä ystäviä ja olla osa jotakin yhteisöä, mieluiten vieläpä sen kantava voima!

    Terapian loputtua, kun olin saanut käsitellä pahimmat traumani, alkoi hiljalleen tapahtua asioita. Monista epäonnistumisista huolimatta uskaltauduin haaveilemaan. Löysin itsestäni yllättäviäkin unelmia, jollaisia en ollut aikaisemmin uskaltanut ajatellakaan, ja luovuutta, joka auttaa muuttamaan suuntaa, jos seinä tulee jollakin suunnalla vastaan. Minun on ollut pakko myöntää, ettei kotiputiikki onnistu ainakaan nykyisessä asuinpaikassa, mutta haaveesta en silti ole kokonaan luopunut; jotakin sensuuntaista vielä joskus toteutan! 🙂

    Minun oli pakko jo kauan sitten, kun lupaava urani kariutui, oppia, ettei (palkka)työ ole ihmisarvoni mitta eikä elämäni sisältö. Myöskään yli 20 vuoden kotiäitiys ei ole nykypäivänä erityisen arvostettua, joten minun täytyi itse päättää, mikä sai minut tuntemaan itseni arvokkaaksi ja mitä pidin tavoiteltavana elämänsisältönä. Olen opiskellut omin päin ja laajentanut yleissivistystäni, koska haluan olla omien mittapuideni mukaan ”sivistynyt ihminen”. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä ja toiminut sellaisten asioiden puolesta, jotka olen kokenut tärkeiksi.

    Oltuani pitkään kotiäitinä ilmoittauduin kaksi vuotta sitten työttömäksi. Työttömyys ei minulle merkinnyt kauheaa asiaa, vaan ratkaisevaa parannusta: työmarkkinatuki oli tulona niin ruhtinaallinen täydelliseen tulottomuuteen verrattuna, että pystyin jopa tilaamaan hierojan kotiin kerran kuukaudessa ja panemaan rahaa säästöön erästä suurta unelmaa varten!

    Tein kerran Passion Testin ja tajusin, että haluan ennen kaikkea OPISKELLA. Yhden omaehtoisen opiskelun hakemukseni TE-toimisto hylkäsi, mutta onneksi niiden asioiden kirjo, joita tahdon opiskella, on laaja! Pääsin toisella yrittämällä opiskelemaan, vaikka en juuri siihen tutkintoon, joka oli ykkössijalla. Hain rohkeasti opiskelemaan, vaikkei minulla ollut selkeää käsitystä, miten saisin kulkemisen onnistumaan. Elämä kuitenkin päätti pitää huolen siitä asiasta: samalta paikkakunnalta pääsi samaan opinahjoon toinenkin – autollinen – henkilö, jota aiemmin tuskin tunsin, mutta jota uskallan jo pitää miltei ystävänä (vaikka melkein taikauskoisesti pelkään tuon sanan käyttämistä, koska olen menettänyt kaikki ihmiset, joita olen pitänyt ystävinäni).

    Luovan alan yrittäjyys näyttää houkuttelevalta, mutta olen samaa mieltä, ettei se todellakaan ole helppoa! Tasaisin väliajoin rupean haaveilemaan omasta yrityksestä – mikään ei olisi romanttisempaa kuin pieni putiikki… Mutta koetan muistuttaa itselleni, ettei yrittäjyydessä ole mitään romanttista ja että luova työkin saattaisi ruveta tuntumaan rasitteelta, jos sitä täytyisi tehdä rahasta kieli vyön alla! Ehkä sinunkin luovuutesi loppujen lopuksi löytää toteutuksensa jostakin aivan muualta?

    Minua kiinnostaa tällä hetkellä esimerkiksi taidekasvatus ja kädentaitojen ohjaaminen – esimerkiksi kurssien vetäminen kansalaisopistoissa, jolloin luovasta työstä saisi palkkaa! Nykyinen opiskeluni mahdollistaa hyvin laajan vapauden, joten pystyn yhdistämään tutkintoon niin kuvataiteita kuin vaikkapa taidehistoriaa. Lisäksi aion suorittaa pienten säästöjeni turvin erillisiä taide- ja hyvinvointialan lyhytkursseja. Opiskelu itsessään on minulle vähintään yhtä tärkeä kuin tutkinto!

    Toimittaja Tiia Paavilainen kirjoitti muutama vuosi sitten: ”Läheiselleen omistautuminen, sen myöntäminen, että toinen on heikko ja tarvitsee minua, on todellista vahvuutta.” Apu, jota annat lapsellesi, on mittaamattoman arvokasta – muistathaan arvostaa itsekin itseäsi! Loppujen lopuksi suurin osa saavutuksistamme unohtuu, kun me lakkaamme olemasta, mutta se, mitä teemme lastemme hyväksi, ei mene hukkaan. Olen vasta itsekin oikein havahtunut siihen, että niin ihanaa kuin onkin unelmoida ja tavoitella omia unelmia, lapseni ovat tärkeämpiä kuin mikään muu.

    3
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #1194

    Tasapainoilija
    Keskustelija

    Voi ei! Kuvittajan pitää nyt ehdottomasti ottaa kunnon lisäaika, siis levätä ennen kun ”nuppi” sekoaa ja/tai fysiikka pettää.

    En todellakaan ole mikään meedio, enkä ”vanha viisas nainen”, tuo vaan kuulostaa niin tutulta, tuo ylisuorittaminen ja oman vahvuuden pettämisen ymmärtämättömyys. Olin aika tarkalleen sinun ikäinen kun 3 vuotta sitten jouduin ”labyrinttiin” Espoossa. Kuvittelin löytäväni määränpäähäni ilman navigaattoria, olinhan aina ennenkin selviytynyt ilman ja ”ei kysyvä tieltä eksy”- periaatteella. Sinkoilin kuin päätön kana edestakaisin, todellisuudessa olin aika lähellä määränpäätäni, kysyin ja sain neuvojakin, mutta pääni oli yht`äkkiä aivan sekaisin, luulin että saan jonkun paniikkikohtauksen… Olin jo totaalisen myöhässä ja päätin etsiä lähimmän tienviitan itään ja sitten Tampereelle. Matkalla purskahdin itkuun, pysähdyin kahville rauhoittumaan ja selvisin hengissä kotiin. Sain heti ajan silloiselle työterveyslääkärille, kesälomani loppu alkoi repaleisella muutaman viikon sairauslomalla…(yleinen ahdistuneisuushäiriö)

    En tahtonut uskoa että esim. 5-6 tunnin metsäretkeily vaati 2 päivän palautumisen, olinhan nuorena tehnyt 16 tunnin työpäiviä (ruumiillista työtä) ja vielä viimeaikoinakin päivätyön lisäksi opiskellut ja hoidellut monenmoisia asioita.

    Osittain sitten toivuinkin, olin lähes Zombie lääkityksen ”ansiosta”, pelkäsin masentuvani lääkkeistä jotka sitten lopetin puolen vuoden kuluttua. Noin vuosi tästä ”sekoamisesta” päätin luovuttaa turhalta tuntuvan opinnäytetyöni suhteen, se tuntui kerrassaan vapauttavalta, ei luovuttamiselta. Töissä sinnittelin vielä viime kevääseen, olin jatkuvasti sekä fyysisesti että psyykkisesti aivan ”rajoilla”, sanouduin irti.

    Olen oppinut että sairaudet ja väsymys ovat merkkejä siitä että jotain on muutettava, ei voi jatkuvasti tehdä asioita väkisin. Nykyäänkin vielä menee pää tukkoon jos joudun tekemään liikaa asioita joita en tunne omakseni, esim. erilaiset, eri instituutioiden, tietotekniset hallintojärjestelmät saavat minut hermostumaan ja aivosoluni eksyvät johonkin pimeään labyrinttiin (tuo Kuvittajan labyrintti vertaus oli hyvä).

    Joskus luin jostakin Tarot-tulkinnasta: Mitä tekisit jos sinulla olisi päivä aikaa?

    Sitä kannattaa miettiä. Itselleni oli ja on edelleenkin tärkeintä autella ja viettää riittävästi aikaa iäkkäiden vanhempieni kanssa. Minulla ei ole lapsia, joten sitä ”huolta” ei ole.

    En toivota voimia, vaan toivotan että pääsisit eroon ylisuorittamisesta ja laittaisit ensisijaiseksi unelmaksi jonkinlaisen tasapainoon pääsemisen. (Luultavasti voit keskeyttää opintosi esim. vuodeksi ja ”ottaa vähän happea” välillä.)

    Ei tämä maailma mihinkään karkaa, eikä Suomessa nykyään nälkään tai pakkaseen kuole.
    Anteeksi jos kuulostan joltain ”Äidiltä”, teet tietysti omat ratkaisusi. Toivon vain että löydät jonkinlaisen rauhan, etkä kovasti sairastuisi <3

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.