Tee sovinto menneisyytesi kanssa ja ole ylpeä juuristasi

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Ihminen Tee sovinto menneisyytesi kanssa ja ole ylpeä juuristasi

Tämä aihe sisältää 8 vastausta, 9 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Nuuskamuikkunen 5 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #418

    eevapauliinaa
    Keskustelija

    Nyt on kansainvälinen tytär viikko. Olen ollut huono tytär. Siis oikeasti huono tytär jo yli 15 vuotta. Olen tehnyt viimeiset kaksi vuotta runsaasti töitä sen eteen, etten enää olisi huono .tytär, koskaan ikinä… Tänään 18.1.2018 päätin jakaa tarinani kunnianosoituksena äidilleni, jonka kanssa en ole ollut käytännössä missään väleissä yli 15 vuoteen. Nyt olen 28 vuotias ja on tullut aika tehdä sovinto menneisyyteni kanssa, jotta saan kauan kaivatun sisäisen rauhan ja pystyn jälleen elämään omaa elämääni täysin rinnoin.

    Kaikki alkoi siitä, kun jo ala-aste iästä lähtien minua kiusattiin. Kiusattiin muun muassa siksi, että äitini oli erilainen, kuin muiden lasten äidit. Äitini puuttui herkästi erimielisyyksiin ja komensi kiusaajia, äitini nauroin paljon, oli äänekäs ja hymyili jopa tuntemattomille. Äitini saattoi mennä kiusaajien vanhempien puheille ja sanoa pari valittua sanaa, niin kuin kanaemo konsanaan. Äitini opetti, että kaikkia tunteita saa ja pitää näyttää. Äitini opetti myös rakastamaan lähimmäistäsi ja jopa vihollisiasi. Äiti painotti kohtelemaan muita aina samalla tavalla, kuin haluaisi itseänsä kohdeltavan. Äitini opetti iloitsemaan pienestäkin onnistumisesta ja uskaltaa olla ylpeä itsestään, saavutuksistaan ja juuristaan. Äiti puhui hieman hassusti, koska eihän hän ollut kotimaassaan. Hän teki kuitenkin koko ajan valtavasti töitä ja opiskeli suomen kieltä. Äiti saattoi jopa kaupassa tehdä pienet tanssi muuvssit, jos kuuli hyvän kappaleen, noloa! Siis todella noloa, ajattelin.

    Itse olin hyvin eläväinen lapsi. Harrastin paljon ja meillä oli tuttavapiirissä runsaasti ulkomaalaisia. Meillä kotonakin puhuttiin aina kolmea kieltä; suomea, englantia ja puolaa. Olin ehtinyt pienestä iästä huolimatta matkustelemaan jo yli 20 maassa ja asua ulkomailla Hollannissa. Vierailluista maista pidin ylpeänä tarkkaa päiväkirjaa. Elettiin kuitenkin 1990-luvun alkupuoliskoa ja erilaisuus oli suorastaan pahe… Milloin olin ”sekasikiö”, milloin ”ryssän penikka”, milloin ”tommonen polakki”, milloin ”huono suomi mutsin kakara”, milloin ”Aatamin vaimo Eeva” ja milloin itkin vessassa pää vuotaen verta, koska jouduin kiusaajien alistetuksi ja lopulta syypääksi tappeluun ja rehtorin puhutteluun. Häpeä äidistä kasvoi… Miten ristiriitaista olikaan, että pienen tytön tukipilari, rakas äiti, oli muuttumassa vähitellen vihan ja häpeän kohteeksi, mutta kukaan ei tiennyt, mitä kävin päässäni läpi, eikä tähän päivään asti ole kukaan tiennytkään. Paitsi tietysti päiväkirja, josta tuolloinkin oli apua pahan olo purkamiseen. Muistan vieläkin 10 vuotiaana kirjoittamani tekstin, jossa sanoin, että kunpa jäisin tänään auton alle, niin paha olo poistuisi…

    Tilanne helpottui kiusaamisen osalta huomattavasti, kun 12-vuotiaana muutimme 300km päähän isän työn perässä. Suhteeni äitiin kuitenkin muuttui yhä radikaalimmin. Päätin, että minuahan ei tuskaisen 6 vuoden jälkeen kiusata enää yhtään ja että nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä. Suomeksi sanottuna päätin 12 vuotiaan ihmisen alun aivoilla, että kiusaamisen syy, äiti, täytyy ennakoivasti deletoida pois elämästäni, niin kaikki ongelmani poistuvat. Voitte vaan kuvitella, että se ei todellakaan ollut oikea ratkaisu… Kerroin äidin puolalaisista juurista sydän irti rinnasta pamppaillen ainoastaan yhdelle kaverilleni ja vannotin tätä olemaan kertomatta asiasta ikinä koskaan milloinkaan kenellekään. Pelkäsin niin kovin, että tarkoin varjeltu salaisuuteni paljastuu ja kiusaaminen alkaa taas. Valitettavasti tämä kaverini jäi traagisesti autoilijan yliajamaksi silmieni edessä ja menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin vieden ”salaisuuteni” kirjaimellisesti hautaan saakka. Muistot palasivat 10 vuotiaana kirjoitetusta päiväkirjatekstistä…

    Aikuisiällä elin ihan tavallista nuoren naisen elämää. Opiskelin terveydenhuolto- ja liikunta-alalle, koska koin tarvetta auttaa muita ihmisiä. Kävin paljon töissä sekä tapasin paljon ystäviä. Jokin kuitenkin puuttui. Jokin suuri puuttuva palanen oli hukassa, enkä kyennyt hahmottamaan, mikä se on. Rinnassa tuntui vuosien ajan koko ajan puristava möykky ja pää oli yhtä sumua ja mustia ajatuksia. Kehoni oli pelkkää stressipesäkettä ja stressitasoni olivat jatkuvasti yli kymmenkertaiset. Aloin kontrolloimaan elämääni rankalla treenillä ja kiduttavan orjallisella ruokavaliolla. Pitihän itsensä pitää kurissa, kun olin niin hienosti pystynyt jo lapsesta asti ylläpitämään kulissia siitä, että kaikki on hyvin ja antamaan ulospäin itsestäni hyvän tyypin kuvan, jota kukaan ei kiusaisi. Aloin voida yhä huonommin ja huonommin. Koko keho oli jatkuvaa kiputilaa, uupumusta, väsymystä, vihaa ja häpeää. Edelleenkin suunnatonta vihaa ja häpeää… Sitä on aika pirun raskasta kantaa semmoista henkistä taakkaa yli 15 vuotta, siis ajatelkaa yli 5475 päivää!

    Noh, kelataanpa tähän päivään. Tänään olen tehnyt valtavan harppauksen, kun olen jakanut oman tarinani teidän kanssanne ja jopa kutsunut äidin minun kotiini viikonloppuna teelle kertoakseni perin pohjin, mistä tässä kaikessa onkaan ollut kyse kaikki nämä vuodet. Oloni on viimeinkin levollinen, voimaantunut ja puhdas, täynnä iloa, valoa ja rakkautta. Ennen kaikkea olen valmis. Tänään olen valmis siihen, että tarkoin varjeltu salaisuuteni paljastuu ja kulissit murenevat lopullisesti. Haluan kannustaa joka ikistä ihmistä luopumaan menneisyyden kahleista ja tekemään sovinto sen kanssa. Olivatpa ne asiat sitten mitä tahansa! Menneisyyttämme emme pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteemme pystymme aina vaikuttamaan! Juuriamme ja vanhempiamme emme voi valita, mutta he eivät myöskään määrittele sinua lopun ikäsi. En koe, että olisin niinkään muuttunut, vaan että löysin viimein itseni ja kauan kadoksissa olleen puuttuvan palaseni.

    Kiitos äiti, että jaksoit odottaa. Kiitos keho, että jaksoit kaikki nämä vuodet. Kiitos korvaamattomille ystäville ja läheisille, jotka piditte minusta huolta. Kiitos jooga, meditaatio ja Hidasta Elämää -sivusto, joista olen ammentanut valtavasti henkistä voimaa. Kiitos Jutta Gustafsbergin kirjat Tsemppikirja, Mielen päällä ja Jutan voimakirja sekä Maaret Kallion Lujasti Lempeä kirja sekä lukuisat muut teokset, joihin olen uppoutunut sadoiksi tunneiksi. Kiitos matkustelu, joka on mahdollistanut satojen muidenkin ”sekasikiöiden” tapaamisen. Suuri kiitos myös sinulle, joka jaksoit lukea tarinani.

    Rakkaudella,

    ylpeä kaksoiskansalainen Eeva

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #423

    HE-toimitus
    Ylläpitäjä

    Kiitos sinulle Eeva, että jaoit rohkean ja koskettavan tarinasi <3 Kiitos, että luet sivustoamme, on upeaa, että saat meistä voimaa.
    Valoa ja iloa elämääsi <3

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #427

    Jarkko
    Keskustelija

    Minä olen yrittänyt tehdä sovintoa menneisyyteni kanssa mutta se on vaikeata kun vaikeat
    ja ikävät asiat tulevat kummiskin ensimmäisinä mieleen.Elämäni on ollut muuten ihan OK
    mutta vanhempieni suhde on jäänyt kaihertamaan omaa mieltäni.Heidän liitto oli aluksi ihan
    hyvä ja minä sain rakkautta heiltä .Sitten kuitenkin heidän suhde muuttui vaikeaksi ja
    minä jouduin näkemään tämän kun olen ainokainen eikä minulla ole sisaruksia.Alkoholi oli
    yksi tekijä mutta myös mielenterveyden horjuminen tekivät liitosta vaikean.En viitsi kertoa kaikkia yksityiskohtia mutta voin tunnustaa että olen tehnyt vääriä asioita ja
    kadun niitä nyt.Olen yrittänyt unohtaa nämä mutta se on ollut vaikeaa.Nyt viime vuosina
    kun olen elänyt yksin olen saanut mielenrauhan ja tehnyt sovintoa menneiden osalta.
    Minä elän nyt omaa elämääni ja yritän jaksaa eteenpäin. Tunnen itseni yksinäiseksi,
    Olen saanut teidän kirjoituksista uskoa parempaan huomiseen.
    Kiitos Jarkko

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #428

    Rauskis
    Keskustelija

    Kiitos Eeva kertomuksestasi,olet kokenut paljon ja kuinka rohkea ja voimakas ihminen sinä olet! Minun tyttäreni on katkaissut välit kaksi vuotta sitten,ilman selitystä. Huoli on suuri kun en tiedä onko hänellä kaikki hyvin mutta sitä toivon ja kunnioitan hänen päätöstään. Sinun kirjoituksen kautta uskon että hän tarvitsee aikaa ja jonain päivänä vielä saan nähdä hänet ja lapsenlapseni. Kaikkea hyvää sinulle,olet sen ansainnut.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #452

    nanna
    Keskustelija

    Olen yrittänyt tehdä usein sovintoa menneisyyden kanssa, enään sen muistelu ei satuta niin paljoa mutta saa aikaa voimakkaita tunteita.

    Olen rikkinäisestä perheestä, äitini petti isääni vuosia, olen kokenut lapsuudessa väkivaltaa, ystävyys suhteeni ovat aina päättyneet luottamuksen puutteeseen, aikuisiällä olen saanut kokea lähipiirissä katkeria välirikkoja perintöriitojen vuoksi, olen menettänyt ainoan ystäväni syövälle.

    Kaikki tämä taakka harteilla kasvatan kolmea lastani, tuen sairasta miestäni ja teen osa-aikatöitä.

    En lakkaa haaveilemasta paremmasta tulevaisuudesta, yritän ajatella positiivisesti ja auttaa aina muita ihmisiä.

    Sisältä olen aivan rikki ja onneton. En piilottele enkä häpeä menneisyyttäni. Usein menneisyydessä rypeminen saa aikaan minussa latauksen, että selviä mistä vaan, mikä eteen tulee.

    Kaipaan kovasti sitä aikaa menneisyydestäni, ehkä lapsuuttani, kun ei tarvinnut olla aikuinen, eikä tarvinnut huolehtia mitään. Lapsena elettiin hetkessä.

    Vasta aikuisena ymmärsin, miten arvokasta aikaa lapsuus on.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #466

    Chrisse
    Keskustelija

    Olipas koskettava tarina <3 Toivon todella, että suhde äitisi kanssa paranee, ja pystytte selvittämään vaikeita asioita! Itse olin omasta äidistäni erossa muutamia vuosia pakon sanelemana, mutta sitten onneksi rohkaistuin ottamaan äitiin yhteyttä, enkä sitä päätöstä koskaan ole katunut. Välimme ovat tätä nykyä oikein hyvät, vaikka huomaankin, että ne muutamat vuodet ovat vaikuttaneet kovasti suhteeseemme. Toivotan sinulle paljon tsemppiä, rohkeutta ja voimia! <3

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #470

    Anna
    Keskustelija

    Moikka Eeva<3

    Kirjoituksesi oli koskettava ja sai minut herkistymään.
    Aloin miettimään aikoja, kun liikuimme yläasteella yhdessä. En tiennyt enkä huomannut, että sulla oli paha olla. Pahoittelen siitä. Olisi pitänyt, koska olithan paras ystäväni<3

    Oon ylpeä susta ja oot tosi rohkea.
    Toivottavasti joskus minäkin löydän vielä saman rohkeuden.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #472

    serime
    Keskustelija

    Vau. Osu ja upposi, vaikka tuo äidin häpeämisen syy on eri. Meidän perheessä se on ollut äidin alkoholismi, ja kulissit on todentotta pidetty niin ylhäällä, ettei edes muu suku ja tuttavapiiri asiasta tiedä. Käsittelen nyt, 25vuotiaana, kaikkea sitä tukahdutusta ja juuri tuota möykkyä sisälläni, joka on juurikin tuo, ettei osaa olla oman taustan ja historian kanssa sinut. Kaikesta olen masennuksen keskellä syyttänyt äitiäni, mietin jopa laittaa välut poikki. Mutta tämä saikin ajattelemaan, mitä jos puhuisinkin hänelle suoraa tuntemuksistani, tuskastani, pelostani? Ihan ekan kerran ikinä. Kiitos<3 ymmärrän nyt minkälaista voimaa tuo rehellisyys on sulta vaatinut.

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
  • #521

    Nuuskamuikkunen
    Keskustelija

    Hei Eeva!

    Kiitos rohkeasta viestistäsi, että uskaltauduit avautua aiheesta! Rupesin itkemään sitä lukiessani. <3

    Minusta on ihana kuulla että äitisi on opettanut sinulle rakkautta ja arvoja elämääsi. Itse olisin ollut varsin onnellinen jos omat vanhempani olisivat tehneet saman minulle. Lapsena tuntui ettei kumpikaan vanhemmistani välittänyt mitä tapahtui. Toinen on alistuva ihminen, joka ei uskaltanut pitää puoliaan, eikä myöskään omien lastensa, toinen oli temperamenttinen ja alkoholin perään, joka teki myöhemmin vielä itsemurhan. Tiedän että vanhempani kuitenkin välittävät jollakin omalla tavallaan, mutteivät osanneet kai tuoda sitä esille.. Äitini puhuu paljon, mutta sanat ilman tekoja ovat vain sanoja. Vieläkin sirpaleisempi isäsuhde jäi pahasti kesken kun olin 18, enkä osaa sitä yksin korjata. Eikä sitä kai enää voikaan korjata.

    Vaali sitä rakkautta joka sinulle on annettu. <3

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.