Vaikean lapsuuden vaikutus

Hidasta elämää -keskustelu Foorumit Henkisyys Vaikean lapsuuden vaikutus

Tämä aihe sisältää 3 vastausta, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Anxietygirl 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #1335

    Anxietygirl
    Keskustelija

    Hei kaikille!
    Tein uuden aiheen, pikasilmäyksellä en löytänyt tähän sopivaa keskustelua. Olen 30 vuotias nainen, jota on lapsuuden kauhut häirinnyt koko elämän ajan. Lapsuuteni on täynnä väkivaltaa, alkoholistivanhemman mielivaltaista kohtelua sekä syvää turvattomuuden tunnetta olen kokenut koko elämäni ajan. Diagnoosini on tällä hetkellä ahdistuneisuushäiriö sekä paniikkihäiriö, myös on traumaperäinen stressihäiriö ym.
    Elämäni on monin paikoin ollut erittäin vaikeaa ja suoranaisesti ihmettelen miten on pärjännyt tähän asti. Minulla on elämässä turvana ihana aviomies, joka on tietoinen vaikeasta lapsuudestani, jolle olen ikuisesti kiitollinen kaikesta hänen antamastaan korvaamattomasta tuesta.
    Koen, että kenelläkään ystävällä/tutulla ei ole ollut lapsuudessa mitään ns. vikana (mikä on ihana asia:) joten vertaistuki on jäänyt kokonaan saamatta. Enemmänkin olen saanut syyttelyä ystäviltäni kun olen joutunut katkaisemaan vanhempiini välit, ystävieni mielestä niin ei saa tehdä vaikka olisi millainen lapsuus ollut. Totuus on kuitenkin se, että oma lapsuuteni herättää minut melkein joka yö unikauhukohtauksen muodossa, jossa itken lohduttomasti. Olen aina asettanut kaikki muut itseni edelle, enkä enää jaksa sitä.
    Kysymykseni siis kuuluukin, onko täällä muita, joilla lapsuus vaikuttaa vielä aikuisenakin? Joilla on jäänyt traumoja joista on melkein mahdoton päästä eroon? Kaikkea olen itse yrittänyt, terapia tällä hetkellä päällä. Silti tuntuisi hyvältä keskustella muitten samanlaista kokeneiden kanssa, enkä tarkoita että lapsuuden tarvitsisi nyt olla yhtä vaikea kuin minun, vertaistukea siis etsiskelen 🙂
    Mukavaa joulunodotusta kaikille! <3

    4
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    1
    sad
    0
    angry
  • #1369

    Tarja_Leena_Hattara
    Keskustelija

    Kyllä lapsuuden kauhut on elämässä edelleen😥 isä alkoholisti ja väkivaltainen. Vielä tässäkin iässä 57 kauheudet musertaa pieneksi,äiti oli turva ja tuki. Nyt äiti on kuollut ja on tunne että olen ihan yksin🤔 olimme riippuvaisia toinen toisesta. Nyt olen yksin, ei parisuhdetta, lapset ja lapsenlapset ovat tärkeitä. Mutta jotain puuttuu🤔 eksynyt maailmaan 😥

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    1
    sad
    0
    angry
  • #1370

    Taiteilija
    Keskustelija

    Minä olen kohta 40 vuotias nainen ja vaikea lapsuus vaikuttaa yhä. Jouduin lapsena olemaan varuillani alkoholistiäitini sekoilevan käytöksen takia jatkuvasti, erityisesti yöllä. Tämä on vaikuttanut nukkumiseeni kokonaisvaltaisesti. Nukahdan huonosti ja herään vaistomaisesti pienimpäänkin rasahdukseen, jonka jälkeen vaikea saada uudestaan unta. Tämä tietysti on vaikuttanut työssäkäyntiin, kaverisuhteisiin, lapsen kanssa jaksamiseen ja parisuhteeseen vakavasti. Tälläkään hetkellä en voi harkita normaalia parisuhdetta, koska en pysty nukahtamaan, jos joku nukkuu vieressä, samassa huoneessa tai edes samassa asunnossa, jos on ns. ”äänekäs nukkuja” (kuorsaus,wckäynnit,tupakalla käynnit,yskiminen), koska herään samantien. Samoin työssäkäynti on todella vaikeaa, koska joudun syömään koukuttavia unilääkkeitä, jotta voisin käydä töissä… Lapsen saamisen jälkeen valvoin käytännössä usean vuoden putkeen, koska lapsen pienikin itku sai heti valppaaksi. Ystävät eivät ymmärtäneet, jopa oma perhe kääntyi minua vastaan, kun olin kuulemma vaan laiska ja huono äiti jne. Muille sisaruksilleni ei lapsuudessa koetut asiat vaikuttaneet niin pahasti yöuniin, joten hekään eivät ymmärtäneet minua. Hyvin yksinäinen olo läpi koko elämän. Nyt vasta tajusin aloittaa terapian, jospa nämä solmut vihdoinkin aukeaisivat ja pystyisin johonkin normaaliin 🙁

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    1
    sad
    0
    angry
  • #1371

    Anxietygirl
    Keskustelija

    Hei taas ja hyvää uutta vuotta kohtalotoverini 🙂
    Olo on ollut tämän aran asian kanssa niin yksinäinen, että ”lohduttavaa” kuulla etten ole yksin, en tietenkään toivo että kukaan joutuisi tällaista kokemaan.
    Itse olen joutunut myös muun perheen ja suvun hylkäämäksi, minulla on sisaruksia joilla oli ”eri vanhemmat”, olen vanhin ja jostain syystä väkivalta kohdistui vain minuun. Myös sisaruksiani on myöhemmällä iällä suosittu ja minua vähätelty, haukuttu ja sanottu liian herkäksi. Eiköhän kuka tahansa joka pelkää joka päivä omia vanhempiaan ja pahimmassa tapauksessa saa monta kertaa viikossa niin pahoin turpiin että tulee verta korvista ja lähtee hiuksia päästä niin herkistyisi jos joutuisi kokemaan 🙁 Ja sitä jatkui melkein aikuisuuteen saakka..
    Itse koen myös syyllisyyttä siitä, mitä mieheni joutuu kokemaan kanssani. Jotkut päivät ovat todella vaikeita ja mies kirjaimellisesti pitää minut pinnalla. Toisinaan menee viikkojakin että olen ”lähes normaali”, mutta nuo vaikeat ajat ottavat niin koville minua, että häpeän miltä mieheni silmissä näytän, koen olevani lapsi jälleen. Tiedän että mieheni ei ajattele niin ja hän on usein minua muistuttanut siitä ettei minun tarvitse hänestä huolehtia. Siltikin on päiviä kun näen että mieheni on ahdistunut ja kuormittunut vuokseni, mikä on normaalia mutta harmittaa minua aivan älyttömästi. Koen että haluaisin parantua
    tietenkin itseni mutta melkeinpä enemmän mieheni vuoksi, joka on elämäni tärkein asia, pelkään että menetän hänet tätä menoa.
    Olen aina ollut kova pelkäämään ja pelkään vaikka mitä, siihen toivon myös terapian ajan kanssa auttavan.
    Voimia kaikille kohtalotovereille, toivotaan että sanonta ”se mikä ei tapa, vahvistaa” pitäisi edes vähän paikkansa 🙂

    1
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.