Yksinäisyys

Luet parhaimillaan 10 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Viestit
    • #281
      Tiuku
      Keskustelija

      Yksinäisyyden tunne on minulle tunteista kaikkein raskain. Se on välillä niin sydäntä raastava tunne, ettei sitä meinaa kestää. Hankalaksi asian tekee se, että toisinaan ihmissuhteet ja vuorovaikutustilanteet ovat niin raskaita, että ei jaksa lähteä ns. ihmisten ilmoille. Myös oma vointi voi olla niin huono, ettei halua lähteä sellaisessa olotilassa muiden ihmisten pariin. Silloin pelottaa ehkä se, että ei tule huonovointisena hyväksytyksi muiden ihmisten silmissä.
      Joskus yksinoleminen on mukavaa. Silloin se on usein vapaaehtoista ja oma olo on hyvä. Usein silloin on sellaisessa tilanteessa että hyväksyy yksin olemisen eikä siihen ole liittänyt sellaisia ajatuksia, että olen muita ihmisiä huonompi kun olen yksin, kaikilla muilla on ihmisiä ympärillä, rakkautta ja läheisyyttä.
      Miten te muut koette yksinolemisen ja minkälaisia vinkkejä voisitte antaa, että sen kestäisi? 🙂

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #282
      martta
      Keskustelija

      Minä taidan hävetä yksinäisyyttä. Ennen hommasin kaikkea täyteohjelmaa itselleni, nyt haluan että tekemiseni on mielestä, enkä vain kuluta aikaa puuhissa, joista en aidosti nauti. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, ettei ajaudu vain olemaan. Se passivoi pahasti. Olen tehnyt itselleni ihan vinkkilistoja, mitä voisi tehdä yksinäisyyden painaessa. Luonto on tärkeää.

      Olen myös koittanut alkaa hyväksyä sen, että entä jos onkin ihan ok ettei minulla ole vilkasta sosiaalista elämää mm. kyläilyjen ja tapahtumiin osallistumisen muodossa, enkä ole kaikkien tuntema ja rientoihinsa kutsuma. Tämä ei ole ihan sama kuin yksinäisyys mutta läheltä liippaa, ja siitäkin olen kokenut huonommuutta. Asun maalla jossa tällaiset asiat ovat ainakin osalle ihmisiä todella tärkeitä, ja minä en oikein sovi joukkoon.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #283
      Tilta
      Keskustelija

      Tiuku, kirjoitit niin tuttua asiaa! Yksinäisyys on todella raskasta. Itse yritän käydä kursseilla, joista saan itselleni hyvän olon. Vaikeaa on kuitenkin. Kyllästyneenä ihmisten itsekeskeisyyteen jään mieluummin kotiin ja kierre jatkuu. Harrastustunnin jälkeen pitäisi olla hyvä olla, mutta kun tuntuu, ettei kuule kuin toisten valittamista milloin mistäkin, niin mieluummin kuuntelen vaikka musiikkia 🙂 Robin Williams on aikanaan sanonut: ” I used to think the worst thing in life was to end up all alone, it’s not. The worst thing in life is to end up with people that make you feel all alone.” niin totta on, että pahinta on olla yksinäinen toisten joukossa! Minullakin on usein tunne, etten kuulu joukkoon. Ei ole yhteisiä jutunaiheita, kun esim. musiikki ja muut kiinnostuksen kohteet ovat niin erilaisia.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      1
      angry
    • #284
      Tilta
      Keskustelija

      Martta, sinulla on myös tuttuja asioita. Luonto vaan poikkeaa sillä, että se tekee vielä yksinäisemmäksi. Mistä lie johtuu, mutta puoli7-ohjelmassa kirjailija Anna-Leena Härkönen kertoi tuntevansa, että luonto vie häneltä kaikki viimisetkin voimat. ”Se, jonka suomalainen metsä pelastaa, ei ole sairas ollutkaan” suora sitaatti häneltä! Itsellä samanlainen olo, enkä millään keksi sille vaihtoehtoa. Yksinäiset päivät kuluvat nykyisin värittämällä 😀

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #296
      Niina
      Keskustelija

      Oma yksinäisyyteni johtuu ehkä enimmäkseen siitä, etten oikein tiedä missä voisin tavata samanhenkistä porukkaa. Tuntuu etten itse saa paljonkaan irti pinnallisemmista kontakteista, vaan kaipaan syvällisempää ihmissuhdetta. Sellaista jossa voisimme aidosti jakaa ajatuksia, elämää, yhteisiä juttuja ja kiinnostuksia. Silti ihmisten lähestyminen usein jännittää minua, jotkut huonot kokemukset ovat ehkä vahvistaneet ujouttani ja pyrin ”suojelemaan” itseäni, jos en ole varma että tulisin hyväksytyksi sellaisena kuin olen.
      Tilta, kirjoitit kyllä tuttua asiaa! Monesti minullakin on ollut tunne etten kuuluisi joukkoon, kun kiinnostukset ja tapa kokea tämä maailma ovat sen verran erilaisia, ettei välttämättä synnykään paljon juteltavaa. Silloin kokee sitä ulkopuolisuuden ja ”vääränlaisuuden” tunnetta, vaikka järjellä tiedostaa että monesti kyse on vain keskinäisistä henkilökemioista. Mutta kun ne kemiat kohtaavatkin, niin sitten sitä juttua kyllä riittää ja voin olla täysin oma itseni! 😀 Tällä hetkellä minulla onneksi on pari tällaista ihmistä ja nämä ihmissuhteet ovat kestäneet jo pitemmän aikaa, mutta silti jostain syystä tuntuu että olisi kiva löytää enemmänkin sitä ”omaa porukkaa”.

      Luonnossa liikkuminen, omat harrastukset, keskusteleminen, kirjoittaminen, omien ajatusten käsittely ja meditaatio/rentoutumisharjoitukset auttavat lieventämään näitä tunteita. Ehkä pieni muutos omassa suhtautumisessa voisi myös auttaa: en kiellä yksinäisyyden tunnetta tai ihmisten kaipuuta, mutta voin oppia olemaan sinut sen tunteen kanssa. Ajattelen että kun olen sinut itseni kanssa, elän elämääni ja teen itselleni mieluisia juttuja, niin ehkä siinä samalla saatan löytää muitakin kaltaisiani. 🙂

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #299
      unniikkiN
      Keskustelija

      Tätä asiaa itsekkin pohdin taas, kun viikonloppu lähenee.
      Kohta on joulukin..Itsellä on sentään pari lasta joten siinä mielessä ”hyvä tilanne”.
      Jos ei lapsia olisi, niin huh huh. Kyllä tämä ns yksinäisyys silti jollain tasolla rassaa.

      Tutustun helposti yleensä kyllä ihmisiin, mutta niistä ei näin vanhemmiten vaan kehkeydy mitään kestävää.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #300
      Viannn
      Keskustelija

      Niinan viestissä varsinkin ensimmäisessö kappaleessa oli tuttua. Vaikka hakeudun jonkin verran ”ihmisten ilmoille”, kohtaaminen on minulle luontevaa, tarvittaessa sopeudun kanssakäymiseen ja taidan small-talkin jne. samalla minua tavallaan jännittää ja tunnen oloni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Menneisyyden huonojen kokemusten jälkeen olen onnistunut selättämään ujouden, mutta sisälläni velloo muita haittaavia tuntemuksina ja fiiliksiä. Minusta tuntuu usein, että kuulun aina porukassa johonkin marginaaliin, jonka on vaikea tulla ymmärretyksi, mikä johtaa lamautuneeseen oloon ja vetäytymiseen.
      Olen nuori aikuinen ja pohdin jatkuvasti, tulenko löytämään elämäni aikana tasapainon aidosti tyydyttävien ihmissuhteiden ja yksinäisyyden välille. Tuntuu että kaipaan sitä samanhenkistä porukkaa, jonka kanssa tietäisi jakavansa samat arvot ja kiinnostuksen kohteet, joista olisi mahdollista keskustella syvällisemmin.
      Minulla on pari läheistä lapsuudenystävää ja rakastava puoliso, joiden kanssa oleminen on luontevaa. Heistä olen kiitollinen. Koenkin välillä myös syyllisyydentapaista oloa myös siitä, että eikö minun pitäisi olla vain kiitollinen heistä, eikä haikailla ja murehtia yksinäisyyttä.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #312
      Marjatta
      Keskustelija

      Olen miettinyt paljon miksi olen yksinäinen miksi ei kutsuta tapaamisiin jne.Minut luokitellaan asialliseksi tyypiksi ja ehkä sen takia olen monen mielestä tylsä tyyppi , koska olen varautunut seurassa pelkään että minua loukataan suojelen itseäni olemalla varautunut, jos uskaltaisn olla oma itseni paljastamalla heikkouteni ja epävarmuuteni
      olemalla avoimempi voisin ehkä saada ystäviä. Mutta kun olen lapsuuden kokemuksieni vuoksi oppinut salamaan tunteeni ei muuttuminen ole helppoa. Välillä olen työkaveitten kanssa rento, välillä taas yhtäkkiä ujostelen menen kipsiin enkä tiedä mitä sanoisin. Olisi ihanaa jos ei tarvitsisi ujostella tutussa seurassa.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #313
      Marjatta
      Keskustelija

      Hei !
      Mistä johtuu teidän mielestänne ja mitä minun pitäisi tehdä?
      Tapaan sisaruksiani harvoin minä olen olen aloitteentekijä laitan viestiä kyselen kuulumisia mutta AINA se on ollut yksipuolista jos minä en ota yhteyttä voi mennä monta vuotta ennenkuin kuulen heistä jotakin yhteydenpito on yksisuuntaista. Aina kun tapaan heitä olen jälkikäteen hirvittävän ahdistunut ja masentunut tuntuu siltä että muserrun painon alle.Tunnen itseni heidän seurassaan surkeaksi ja epävarmaksi en saa vastakaikua eli heille en ole tärkeä. Pitäisikö minun lopettaa yhteydenpito kokonaan.Olen joskus moittinut heitä siitä etteivät he soita sieltäpäin mutta aina he kääntävät jutun toisinpäin ja syyllistävät minua.Mutra jos en ota sinnepäin yhteyttä voi kulua 10v. Ja taas minä annan pwriksi ja otan yhteyttä.Tämä on vähän sekavaa koittakaa ymmärtää
      Tarvitsisin neuvoja.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #321
      Emmi
      Ylläpitäjä

      Hei Marjatta! Ihanaa, että kirjoitit tänne.
      Koin itsekin joskus samankaltaisia tunteita, itsetuntoni oli niin huono, että muiden seurassa oli vaikeaa olla oma itsensä ja koin, että joudun hakemaan hyväksyntää. Helpotti, kun opettelin päästämään irti ihmissuhteista jotka minua eivät enää tuntuneet hyviltä, opettelin haparoivin askelin arvostamaan itseäni ja vetämään rajoja sille, millaisia ihmisiä haluan ympärilläni olevan.
      Perheenjäsenten kohdalla tietysti rajanveto on haastavampaa, eikä yhteydenpidon katkaiseminenkaan välttämättä tunnu oikealta. Auttaisiko, jos juttelisit heidän kanssaan tunteistasi?
      Voisiko tästä artikkelista herätä sinulle ajatuksia: Miten sallit itseäsi kohdeltavan? Rajat tuovat elämään tervettä itsekunnioitusta ?

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
    • #371
      Hetuli82
      Keskustelija

      Minulla on kavereita, mutta silti olen yksinäinen. Kaikilla paitsi yhdellä, on parisuhde ja/tai perhettä. Kavereille ei jää niin aikaa. Joten on pärjättävä yksinään. Välillä se on todella raastavaa, mutta välillä taas tykkään yksin olosta.

      0
      like
      0
      love
      0
      haha
      0
      wow
      0
      sad
      0
      angry
Luet parhaimillaan 10 vastausketjuja
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.