Mikata

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Viestit
  • vastauksena käyttäjälle: Kirjoituskilpailu – jaa tekstisi tänne #1633
    Mikata
    Keskustelija

    Taakkaa ja kuormaa
    on liikaakin ihan,
    Niillä vois päällystää
    kivisen pihan.
    Sileetä tulis,
    kun päälle ajais jyrällä,
    Silloin ei tarttis
    kai muittenkaan kyräillä.

    Silittää voisi,
    ne mitä ei nää,
    toiset ei tietäsi
    sen enempää.
    Sisintää monesti
    raapii ja repii,
    Niin miten voit käydä
    sit levollisesti petii?

    Ajatus ei lepää
    ja kierroksensa kulkee,
    Miten vois ikävän,
    mielestänsä sulkee?
    Puhua ainakaan
    helppo ei tapa,
    Silloinhan roiskuu
    toisiin se rapa.

    Likaa ja sontaa
    on ihmisen sisällä,
    maustetaan vielä
    vuosien lisällä.
    Lisätään vielä,
    puhumattomuuden taito.
    Silloin sisin kysyy:
    Oonko ollutkaan aito?

    Ihminen siellä
    sisällä kait,
    päteekö silloin
    kuolevsisuuden lait?
    Mittaansa täyteen,
    kun ihminen saa,
    Hiljaa saa katsoo:
    – Ylitse vuotavaa.

    Yhtenä päivänä
    näkee sen peilistä,
    Tänään eletään
    sieluni eilistä.
    Kaikki se,
    mikä piilon on takana,
    Eteeni nousee,
    kuin lahonnut lakana.

    Kuteeksi nyt kelpaa
    se vaan räsymattoon,
    jota ei kehtaisi
    vilkasta, ei kattoo.
    Kude on harmaata,
    revitty raidat,
    Mut ahtaa on puut
    ja loimet on kaidat.

    Harvoin muistaa,
    Et kuteista näistä,
    kutoja kutoo,
    vaik ois myöhäistä.
    Mukaan laittaa
    elämän lankaa,
    kude on hienoa,
    ei hipiää hankaa.

    Mukaan laitetaan
    paistetta päivän,
    Joskus myös kevyttä,
    Raita ilon häivän.
    Tummaa vaik enemmän
    kutoja käyttää,
    oikeestaan valossa,
    sekin kauniimmalta näyttää.

    Päivät ei samana
    koskaan pysy
    Miten voi tietää,
    jos koskaan ei kysy?
    Eksyvät ohjataan
    oikeaan rantaan,
    Vuorovesi huuhtoo,
    se silti mua kantaa.

    Ehjäksi voisiko
    tulla mun haavat,
    Keveniskö ajatukset?
    Unohtamaan saavat.
    Paistaisko aurinko
    päivät sekä aamut,
    Väistyiskö, kalpenisko,
    menneisyyden haamut?

    Elämässä tarkoitus
    ois kuivin jaloin kulkee,
    silloin tällöin edestä 6kkk
    se jonkun oven sulkee.
    Väistämättä polvilleen
    se maahan minut laittaa,
    Silloin kait se punnitaan
    et katkeeko, jos taittaa?

    Enemmän mä haluaisin,
    suoristua kuin vääntyy,
    silloin tällöin sisimmässä
    uusi lehti kääntyy.
    Itseäni katsoa
    jos lempeämmin voisin.
    Rakastaen, armahtaen,
    Joskus edes soisin..

    • tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten Mikata.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten Mikata. Syy: Välit puutuivat
    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
    vastauksena käyttäjälle: Kirjoituskilpailu – jaa tekstisi tänne #1632
    Mikata
    Keskustelija

    Kohti mun unelmaa
    Ohjattiin katsomaan,
    Eri juttuihin pyydettiin.
    Miettimään sitä,
    kirjoitanko mä mitä?
    Sisälle auringon säteisiin!

    Joskus on vaikeaa
    ihmisen ymmärtää,
    miksi ympärillämme on,
    harmaata, hämärää
    Tummaa tai pimeää.?
    Polku, usein niin valoton.

    Miksi ei aurinko,
    tänäänkin paista jo?
    Lämmittää minua vain voi.
    Miksi mun sisällä,
    sielussa syvällä,
    niin isosti ikävä soi?

    Toivoisin taitoja
    elämäni paloja,
    osaisinko koota neuloen?
    löytää kadonneen,
    Silmukan sen pudonneen
    ja alkaisin uuden kierroksen.

    Kuteessa mukana
    muistojen matkalla
    intoa lapsuuden,
    iloja, riemuja,
    kerällä keltaista
    Muistoina helteitä kesien.

    Harmaita sävyjä
    haallenneita värejä
    Menneissä hetkissä elävän.
    Taustaltaan tummaa,
    surujen summaa,
    luopumistako elämän.

    Ilojen kyyneltä,
    sävyä sinistä,
    taivasta se heijastaa,
    laineilla keinuen,
    puressa heiluen,
    elämä ihmistä kuljettaa.

    Kirkasta kuultavaa,
    Kultaista hunajaa,
    naurua pienten lapsien,
    kasvujen kipuja,
    uusia sivuja,
    Rakkauden sisällään tuntien.

    Ymmärtämystä etsien, kärsivällisyyttä tarvitsen
    ystäväni, pyytää kai saan?
    Kuuntelemisen taitoa
    Myötätuntoa aitoa.
    Takaisin saa antaessaan.

    Ihmiset, ne lähtevät
    Muistot vain pysyvät.
    Yksinkö valvon mä vaan?
    Keltainen kalpea
    Kuu talon takana,
    Mietteitä kaukaisen maan.

    Taivas nyt vaalenee,
    Pimeys haalenee.
    Yö, nyt jäänyt on taa.
    Pelko näin poissa on,
    väsynyt ja levoton,
    Nukkua aamuun vain saa.

    Aurinko säteellään,
    nukkuvan saa heräämään.
    Paisteessa varjot on pois.
    Uskaltaako aukasta,
    sisintä haurasta,
    Herkästi särkyä se vois.

    Sisintä itsestään
    Peläten itseään,
    Annanko, luovutanko näin?
    Häviikö ne haihtuen,
    Muistoni vaihtuen,
    Löydänkö sen viel edestäin?

    Ihminen, nyt voiko näin,
    katsella vain taaksepäin.
    Mitä silloin edessä on?
    Uskotko sä huomiseen?
    Luotatko jo ihmiseen!
    Pelottaako tuntematon?

    Elänkö, tätä elämää,
    Odotanko selkeää,
    Tyyntä, myrskyä matkalla on.
    Tyydynkö mä vähempään
    Hyväksyykö itseään?
    Koskaan juurtuuko
    puu juureton?

    Ylöspäin mä katselen,
    hiljaisen huokauksen
    Lähetän kai Luojani luo.
    Läheiset, mun rakkaimmat,
    Ystävätkin parhaimmat,
    rinnalleni kulkijaksi tuo.

    Hyvä, on olla näin,
    lähellä sylissäin,
    Turvan sinussa mä saan.
    Opeta mua oppimaan,
    Sinuun myös luottamaan,
    Joka päivä,
    vain askel kerrallaan.

    0
    like
    1
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
    vastauksena käyttäjälle: Kokemuksia erityisherkkyydestä #1209
    Mikata
    Keskustelija

    Tunnistin itseni täysin tekstistä, Erityisen erityisherkkä. Lapsuuden vuodet miellyttäen, hauskuuttajana, ilonpitäjänä, tunnelman luojana. Vielä isompanakin niin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen, kunnes taas sanon itselle, et hei hengähdä ja ole oma itsesi. Lapsuudessa kuljin tasoittaen toisten sanomisia, tekemisiä. Antaen jopa neuvoja sisaruksille, ettei kuormittaisi vanhempia. Aiheuttaisi huolia lisää. Valvoen yöllä, kun huomasin isän valvovan. Yrittäen olla aikuinen, etten vaan anna huolenaihetta, minä alle kouluikäisenä. Kulkien askeleen toisten edellä,jos minua tarvittaisiin jossain avuksi. Huolehtien, että ettei tarvitse minusta huolehtia ainakaan.. Peläten, että joku lähtee, eikä palaa, tajuamatta,että on lähdettävä, palatakseen jälleen. Varoen omia sanomisia, tekemisiä, olemista, ettei aiheuta huolta. Kenelle???
    Aistin ilmapiirin ja kanssaihmisten tunnetiloja ja niin tapahtuu edelleen. Työyhteisössä antaen kaikkensa, juuri niin, ettei vaan kukaan pääse sanomaan mistään, mitään…joustaen, venyen. Ahdistus on usein vieraana, ettei vaan pahoita kenenkään mieltä mistään. Epävarmuus, kun huomaat jonkun sanattomia viestejä, joita ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi, mutta se riittää, kun jonkun kulmat nousee tai huokaistaan tai tuhahdetaan sopivasti. Tai nopeasti vilkaistaan toiseen, Ei tarkoituksella, muka. Monesti on mielipaha seuranaan poistunut illalla ystävän luota. Tuntenut ja ymmärtänyt, kuinka hyväksi käytetyksi voi tulla monellakin tapaa. Ihmisarvon voi polkea maahan myös katseilla.. Ilman puhettakin.
    On raskasta olla toisten ihmisten seurassa, uusissa tilanteissa, tai silloin, kun joutuu itselle epämiellyttäviin tilanteisiin, esim. Huomion kohteeksi. Usein aistien ilmapiiriä, tuntosarvet pystyssä, tutka pyörien kuin väkkärä, ja pahinta on, jos olet sanomassa jotain ja huomaat jo etukäteen, ettei toinen ole aidosti läsnä. Ei kuule, vaikka kuuntelee. Silloin on helpompaa olla sanomatta.. Monesti luo ennakko katsauksen ja on vaikeaa mennä tilanteisiin, joissa ilmapiiri on niin sakea, että veitsellä voisi leikata. On myös epävarma siitä, että tulkitsenko joskus enemmän kuin tarpeen olisi? Luenko toisia liikaa etukäteen? Luonko mielipiteeni sen perusteella, mitä tulkitsen, voiko se joskus olla väärä tulkinta?
    Epäilyksiä ja epävarmuutta itsestään tuntien, arkailee monesti uusia tilanteita.
    On vaikeaa luottaa, luoda uusia ihmissuhteita, kun on joutunut satutetuksi.. Fyysisesti ja henkisesti, kun tuntee, silloin kun toiset ”vaan juttelee”
    Herkkyys on lahja silloin, kun voi olla tasavertaisena, oikeiden ystävien seurassa.. Mutta useimmiten taakka. Taakka niin kauan, kunnes itse ymmärtää ja osaa ajatella ja nähdä sen voimavarana, jota voi käyttää,useimmiten kuitenkin, toisten hyödyksi…

    44
    like
    50
    love
    0
    haha
    1
    wow
    3
    sad
    0
    angry
    vastauksena käyttäjälle: Mistä sinä olet löytänyt voimaa masennuksesta toipumiseen? #1138
    Mikata
    Keskustelija

    Kuvaus vatsallaan maassa makaavasta, itsesäälissä olevasta ihmisestä, minusta, osui ja upposi. Siinä melkein rapaa sylkien ja nyrkkiä maahan lyöden, itseänsä inhoten, häveten, vihaten ja kovin sanoin niin päältä, kuin sisältä, itseänsä ruotien.
    Jääkö tyhjyyteen enää muuta vaihtoehtoa, kuin nostaa lopulta katsetta vähän ylöspäin ja katsoa, näkyykö jossain edes vähän valoa? Elämässä kun on tullut vastaan, niin paljon sontaa ja niin paljon asioita, alkaen lapsuuden muistoista ja monista hetkistä matkanvarrelta.
    Loppuviimein tajuaa myös sen, että ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin luottaa siihen, että jossain vaiheessa elämää, tulee vastaan ihminen, joka osaa ja huomaa kysyä, ja tuntee ja vaistoaa, että nyt tuo ihminen tarvii jotain apua, tai tukea.
    Se tunne, kun äänettömästi on huutanut, etteikö kukaan kuule, eikö kukaan huomaa? Vaikka niin paljon pyydän, olen ääneenkin yrittänyt kiertäen kertoa oikeasti sen, mitä varten istun lääkärissä tai hoitajalla kertomassa, miten ahdistaa hengitys ja ettei Uni oikein tule. Tai puhun reipasta teeskennellen, kuinka minä selviän vaikka läpi vuorien ja kannan vielä toistenkin kuormat kulkiessani. Sisin hiljaa pyytää, ilman sanoja, että jos joku auttaisi ja siinä hetkessä tulee ensimmäisen kerran se tunne, että onkohan se mahdollista vielä, että kun olet elänyt jo enemmän kuin puolet elämästä, vetänyt omaa kivirekeä myötä ja vastamäessä, sateessa ja rajuilmoissa, olkapäät verillä, hymyillen, että jaksaa, jaksaa.
    Peläten, että eikö vastaan tule yhtään ihmistä, joka näkisi peililasien taa, että voimat ei enään riitä, vauhti on hiipunut ja jää pikkuhiljaa toisten selkien taakse, kumaraan odottamaan, että nostaako joku puolikuolleen tielle takaisin. Sinne mitä kutsutaan elämäksi? Vai pitääkö itse ottaa se merkittävä askel, ja jättää taakse kaikki?,Huomaisiko kukaan silloinkaan, vai saisinko pitkään kylmässä maata? Kun silloin löytyy joku, joka kuuntelee, joka ojentaa vähän auttavaa kättä, eikä ohita avuntarvitsijaa ja vielä ystävällisellä sanoilla yrittää ohjata ajattelemaan, että minäkin olen ihminen ja tärkeä muille ja ennen kaikkea itselleni. Monien tyhjään valuneiden vuosien jälkeen ja monen, monen hiljaisesti huudetun ajatuksen ja toiveen jälkeen, jolloin olet vähäsen uskaltanut ja rohjennut edes ajatella, että ymmärtääköhän joku joskus kysyä niiden sanojen ja ajatusten taakse? Kysyä tai sanoa, että miten jaksat? Miten on, olenko oikeassa, että tulkitsen puheesi niin, että kovin paljoa et itseensä rakasta?
    Silloin oikeasti putoaa polvilleen, itkien tai ääneti kiittämään, et vielä löytyi joku, niin kirkas silmäinen ja hyvä kuuloinen ihminen, joka lukee sanojen takaa hädän? Huomaa, miten kuori murenee yhden ainoan kysymyksen tai toteamuksen edessä.
    Itselleen se yksi hetki oli silloin, kun kuntoutus jaksolla, työryhmän kuuluva ammattilainen osasi ja rohkeni sanoa, että kuulostaa siltä, ettet kovin paljon pidä itsestäsi ja et ainakaan rakasta itseäsi.
    Se pieni hetki valaisi silloin koko taivaan. Joku vihdoin sanoi sen ääneen, ymmärsi että sisimmässäni on ihminen eksyksissä. Itseltäänkin eksyneenä. Vaikka vasta sillä hetkellä ymmärtää, miten pitkä matka ja paljon puhetta tarvitaan siihen matkaan, joka on alussa. Miten tartun kiinni hiistä vaiheista, jolloin on huomannut miten helposti, itseänsä voi monin eri tavoin myös rangaista menneistä. Sanoin, teoin, toiminnan kautta, ja kun huomaat, myös sen, että kun yhtäkkiä oletkin niin paljas ja alaston, että se vuosikymmenten aikana rakennettu kuori joka suojasi kaikelta, toisia ja itseäni vastaan, näennäisesti, yhtäkkiä onkin poissa, ja joudutkin täysin alasti seisomaan ja suojattomana kysymään, mihin suuntaan nyt pitäisi lähteä?
    Mitä tehdä, kun huomaat, että kaikki arkielämän hallinta onkin kateissa. Uni,syöminen, painonhallinta, rahan hallinta, työt, arkielämän tapahtumat. Itsensä, kodin ja asioiden huolehtiminen, jaksaminen, ystävyys suhteet!
    Silloin, kun yksinäisyys, tyhjyys ja hljaisuus kaatuu päälle ja et tiedä, mihin seuraava askel vie.
    Onko se ensimmäinen askel johtamassa jonnekin parempaan? Uskooko joku minuun vielä silloin, kun oma usko hyvään, on jo loppunut? Löytyykö vielä paikka elämässä silloin, kun olet jo jäänyt kaatuvan puun alle?
    Onko jossain vielä joku, joka voi askeltaa niin hitaasti, rinnallani, etten jää jälkeen? Puhua lempeästi sanoillaan kannatellen, vain yhden hetken, yhden asian, yhden päivän matkan kerrallaan.
    Matka on vasta alussa, mutta alkanut kuitenkin. Se kantoi eilisestä tähän päivään, vaikkei Uni tullutkaan.
    Se, että joku uskoo sinuun, auttaa näkemään, että puoliksi tyhjä, onkin puoliksi täysi ja että aurinko paistaa kirkkaasti, pilvien yläpuolella.
    Saa avaamaan silmät ja huomaamaan, että jos herään uuteen aamuun, olen elossa silloin. Ja että rakkaus on väkevämpi kuolemaa, että tänäänkin, jossain joku syntyy, joku kuolee. Se on elämän laki, ja lahja meille, olla näkemässä sitäkin elämän aikana.
    Että jonkun on lähdettävä, jotta joku voi jäädä, että on välillä hyvästeltävä, kohdatakseen uudelleen. Joku pyytää sinua miettimään yhden kiitollisuuden aiheen, joka päivä, ja sanomaan sen itselleen ääneen. Ymmärtääkseni, että paljosta voi ja pitää, pystyy ja joutuu luopumaan, että kirkastuu olennainen lopulta.
    Ihminen, joka uskoo huomiseen, uskaltaa iloita, surra ja nauttia elämästä. Näkee ympärillään elämän kauneuden, ja ymmärtää, että se, minkä lahjaksi saatte, sitä lahjaksi antakaa. Ja mitä enemmän Kunnioittaen ja arvostaen katsoo lähimpiään, ystäviä, perhettä ja lapsiaan, ja kiittää menneestä, tulevasta ja ennenkaikkea tästä päivästä. Muistaen, että mitä enemmän hyvää ajattelee, se lisääntyy ja että menneet päivät ja elämä on muokannut minusta sen ihmisen, joka taipui, muttei taittunut kuitenkaan. Olisinko minä se, mikä minä olen, ilman niitä kaikkia kirveleviä muistojani? Tulee vielä se päivä, että voin olla kiitollinen jokaisesta elämäni päivästä, sillä ne ovat kasvattaneet minusta minut.
    Haluan vielä sanoa, että se neuvo, että kirjoita paperille se, mikä tänään mieltä painaa, on auttanut näkemään ja ymmärtämään, saamaan joskus suhteellisuuden tajua käsillä oleviin asiohin. Helpottaa oloa, kun saa purkaa kiukkuaan tai murhettaan paperille ja joko pyyhkiä pois tai lukea uudelleen myöhemmin, kun tunteet on jäähtyneet.. Katsoa kauempaa, uudestaan, ja nähdä mielen maiseman erilaiset sävyt.

    13
    like
    6
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)