Pin79

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • vastauksena käyttäjälle: Jumissa – turhautuminen ja ahdistuminen #1500
    Pin79
    Keskustelija

    Kiitos vastauksista! <3 Mulla meni tuolloin kun aloituksen kirjoitin tilanne sen verran huonoksi, en saanut nukuttua juuri lainkaan, enkä jaksanut unenpuutteessa hoitaa enää paljoa mitään – että aloitettiin mielialalääkitys ja unilääkitys. Olen syönyt mielialalääkkeitä ennenkin synnytysmasennukseen, enkä pitänyt niistä, mutta nyt kokeiltiin eri lääkettä ja olen ollut tyytyväinen. Ja lisäksi kun sain lopulta nukuttua niin alkoi pikku hiljaa näyttää taas elämä valoisammalta. Mihinkään en ole lähtenyt taikka mikään ole itse arjessa muuttunut, mutta nyt osaan nauttia ihan tästä tavallisesta arjesta taas. Olen saanut erinäisiä asioita hoidettua mikä on helpottanut oloa. Myös se, että tajusin, että en jaksa hakea eräälle alalle vaan lähes varman työllistymisen takia, vieritti taakkaa harteilta ja nyt olen hakenut alalle, jota oikeasti voisin kuvitella tekeväni eläkkeelle saakka. En vielä tiedä pääsenkö, mutta toivon näin. Jotenkin on kuitenkin ihan eri fiilikset kun viime marraskuussa.

    1
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
    vastauksena käyttäjälle: Esittele itsesi – kuka sinä olet? #467
    Pin79
    Keskustelija

    Olen melkein nelikymppinen (sisäisesti ikuisesti 25v.). Olen ammatiltani arkeologi, joka onkin lapsuuteni haaveammatti. Nyt tosin olen työtön ja vaihtamassa alaa.

    Minulla on kaksi ihanaa poikaa ja olen eronnut suht hiljattain. Uuden opettelua näin yksin lasten kanssa. En suostu katkeroitumaan. Elämässä on kuitenkin kaikki melko mallillaan. Joskus parikymppisenä mietin tulevaisuutta ja ajattelin, että haluaisin lapsen tai kaksi ja parisuhde olisi siihen kiva lisä, mutta ei pakollinen. No nyt olen juuri siinä tilanteessa eli minulla on juuri se, mitä olen aina halunnut. Toki äitiys ei ole vain ruusunpunaista, todellakaan. Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa, mitä harvemmin on kahden lapsen kanssa, etenkin kun ovat kumpikin suht äänekkäitä. Tuntuu, että omaa aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. Lapset ottavat, mutta kuitenkin loppujen lopuksi antavat senkin edestä.

    Rakastan eläimiä, pidän auttamisesta, metsässä samoilusta koiran kanssa, lukemisesta, haaveilusta, syvällisistä keskusteluista. Nyt haaveilen omasta koirasta, jonka aika on joskus muutaman vuoden päästä, kun kuopus on jo hiukan vanhempi. Haaveilen myös varovaisesti vielä rakastumisesta ja hyvästä parisuhteesta, vaikka kokemusten myötä olenkin tullut varovaisemmaksi, mutta myös viisammaksi. Omaa itseään ja itselleen tärkeitä asioita ei pidä ikinä hukata kenenkään toisen takia. Sen olen tässä elämässä ainakin toivottavasti näin kantapään kautta oppinut. 🙂

    • tätä vastausta muokkasi 2 vuotta, 9 kuukautta sitten Pin79.
    1
    like
    2
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
    vastauksena käyttäjälle: Kun "kaikki" kriisit pamahtavat lähes samaan syssyyn. Miten selvitä? #426
    Pin79
    Keskustelija

    Kiitos Jarkko ja Eevi ihanista ja lämmittävistä sanoistanne! Niistä tuli todella hyvä olo! <3

    Jarkko: Luonnossa liikkuminen on ollut minullekin todella tärkeää ja sitä oikeastaan kaipaankin nyt enemmän. Olen niin jumiutunut koiran kanssa liikkuja ja koirani kuoli kesällä 14-vuoden iässä, että yksin en oikein osaa lähteä mihinkään metsään samoilemaan, etenkään täällä ”kaupungissa”, kesäisin mökillä kyllä on helpompi lähteä tuttuihin metsiin. Sen verran ”koiraantunut” kyllä olen, että sellaisen aion itseni ulkoiluttajaksi vielä hankkia, kunhan elämäntilanne muuten helpottaa ja lapset ovat sen verran isompia, etteivät nyt erityisemmin hankaloita koiran kanssa ulkoiluja.
    Tuokin on tärkeää, että voi puhella välillä myös aivan muista asioista ihmisten kanssa kuin omista ongelmistaan. Tuo tosiaan sellaista tunnetta, ainakin hetkeksi, että on muutakin kuin vaan ne omat murheet. Sinulle myös parempaa huomista! Ehkä näistä selviää, vaikka välillä lähes huomaamattomin askelin. Ja yrittää löytää edes jotain pieniä kultahippusia elämästä ja arjesta, oli se miten pientä tahansa.

    Eevi: Toi armollisuus myös itseä kohtaan onkin erittäin tärkeää ja hyvä muistutus. Minulle kävi niin, että sairastuin ainakin osittain synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri siksi, että yritin suorittaa hyvinvointia, että en sairastuisi. Olen nimittäin sairastanut saman jo esikoisen syntymän jälkeen kymmenisen vuotta sitten ja nyt sitten pelkäsin sitä niin kamalasti, että yritin hoitaa mieltäni erilaisten itsehoito-ohjelmien kautta. Tästä kehkeytyi kaiken normaalin vauva-arjen väsyttävyyden ja uusperhe-elämän paineiden (yritys saada vauva-ja uusperhearki toimimaan parhaalla tavalla) ohella niin valtava stressi, että lopulta pää sanoi sopimuksensa irti. Olen huomannut, että kun aloin tosta masennuksesta nyt tossa syksyn mittaan toipua kunnolla niin pian olin lähdössä taas siihen suoritusrumbaan: nyt minä ja lapseni syödään vaan terveellisesti itse tekemääni ruokaa, nyt liikun niin, että olen energinen ja iloinen ja mahtavan ihana äiti, alan tässä samalla tekemään töitä ja kouluttautumaan uudelle alalle ja pidän kaikki langat käsissäni ja kuuntelen ohjattuja meditaatioita, joiden avulla olen entistä parempi ja jaksavampi ja hymyilevämpi ja iloisempi ja sitten teen tuonkin asian vähän paremmin ja…. pää on taas leviämässä. Ei mitään järkeä, mutta armollisuus itseään kohtaan on niin vaikeaa. On helpompaa ruoskia ja haukkua itseään kuin kehua ja olla armollinen itselleen. Loppukesästä kun olin yhtäkkiä yksin lasten kanssa uudessa kodissa eron jälkeen, tuntui jonkin aikaa todella raskaalta. Silloin saatuani lapset nukkumaan taputin itseäni olalle ja sanoin itselleni, että ”hyvä minä, pärjäsin hyvin, jaksoin hyvin”. Silloin muistin hetken aikaa ton armollisuuden myös itseään kohtaan, mutta nyt se on taas unohtunut. Nyt olen juuri taas menossa tuohon ”yritän parhaani, yritän kaikin keinoin, yritän ja yritän…”. On kyllä jotenkin niin ristiriitaista, että yrityksistä voida hyvin voikin voida huonommin. Täytyy opetella tuota vähemmän yrittämistä ja armollisuutta itseään kohtaan. Armoa ja lämpöä myös sinulle! 🙂

    0
    like
    0
    love
    0
    haha
    0
    wow
    0
    sad
    0
    angry
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)